maanantai 27. elokuuta 2012

Meikkausta taas

Ajattelin nyt sitten taas laittaa vähän meikkikuvia, kun niitäkin on toivottu silloin tällöin. Käytin tällä kertaa meikkivoidetta meikkipohjaan, yleensä laitan vain sävyttävää päivävoidetta ja hieman puuteria. Silmämeikissä käytin jotain H&M:n harmaata ja mustaa luomiväriä, nestemäistä eyelineria, ripsiväriä ja hieman kajalia.

Tällä kertaa halusin rajauksesta paksumman ja näyttävämmän. Olisin sen voinut tietenkin tarkemmin tehdä, mutta yritäppä sitten samalla juoruta kaverin kanssa Facebookissa, kun meikkaa. :D Tämä nyt ei taaskaan kovin ihmeellinen ole, kuten olen sanonut olen tylsä meikkaaja ja toistan aina vain samoja juttuja. Tämähän on kuitenkin kynsiblogi, jossa välillä kuitenkin on muutakin juttua mukana. :)


Huulimeikki olisi kyllä sopinut tähän kuvaan.




Meillä on tällä viikolla koulusta etäviikko ja sehän tietää sitä, että on aikaa tehdä kynsiä enemmänkin. ;) Toki täytyisi tehdä etätehtäväkin ja opetella ruukkukasveja, kun niistäkin on taas tulossa koe. Lisäksi meinasin tehdä tekstauksen läksyt ennen kuin unohtuvat kokonaan. Tussi lemuaa kyllä niin kamalalle, että ei tekisi mieli avata sitä ollenkaan! :D Olen tänään ollut oikein reipas ja siivonnut kämppääni oikein urakalla! Vaihdoin jopa sohvaani mustan päällisen ja kotini näyttää taas ihan erilaiselta. Pinkistä, jota on kaiken tämän mustavalkoisuuden keskellä piristeenä en kuitenkaan luopunut. Tällä hetkellä kuitenkin tekisi mieli laittaa turkoosia tänne, kun tuota Ikean kuvastoa on tullut selailtua hieman enemmänkin ja kaikenlaisia ideoita olisi taas sisustuksen suhteen. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti