tiistai 30. lokakuuta 2012

Kiukuttaa

Tänään sitten revin itseni viikon syysloman sekä etäviikon jälkeen sängystä ylös kuudelta ja menin kahdeksaksi kouluun. Kello 8.00 piti alkaa ruukkukasvikoe ja opettaja kyllä oli paikalla, mutta eipä meillä ollut sitten mitään luokkaa, kun koko floristiikkatalo oli täynnä. Paljastuipa sitten, että syysloman jälkeen meillä piti olla kaksi etäviikkoa, eli myös tämä viikko olisi kokonaan kotona löhöilyä ja tehtävien tekoa. Oli vaan sitten unohtunut lukujärjestykseen merkata tämä kyseinen asia. Voi viineri, että otti päähän! Koekin oli sovittu toisen opettajan kanssa siksi täksi päiväksi, että meillä piti olla lähiopetusta... Pidettiin sitten koe ja lähdettiin kotiin. Nyt tässä sitten mietin, että mitä oikein keksin täksi viikoksi, kun olin ihan valmistautunut kouluun paluuseen. Ehkä ensi viikolla sitten...

Eilen tein muuten kynsihuollon kaverille. Oli muuten aika kärsineet nämä hänen kyntensä, kun edellisestä huollosta oli jo reippaasti aikaa. Kuitenkin jokainen kynsi oli tallella. Viilasin vanhat geelit pois ja tarkoitus oli tehdä muoteilla uudet pidennykset. Itsehän omistan vain aivan surkeita tarramuotteja ja menetin hermoni jo kahden kynnen jälkeen. Stilettitipit sitten vaan käyttöön ja niillä uudet pidennykset jokaiseen kynteen. Täytynee hankkia parempia muotteja. Saa suositella jotain muita, kun noita kamalia kultaisia. 

Sain suht vapaat kädet näihin kynsiin ja sain itse kehitellä koristelut. Toiveena oli mustaa ja pinkkejä kuivakukkia. Koristeluun käytin mustaa värigeeliä, mustaa glitter diamondia ja sekä nimettömiin ja peukaloihin kuivakukat. Halusin tehdä ihan simppelit tällä kertaa. Viilaa olisi kyllä saanut heilutella viimeistellessä enemmänkin, kun näitä kuvia nyt tässä jälkeenpäin katselee.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti