lauantai 10. elokuuta 2013

Keltaista!

Sain taas täysin vapaat kädet kynsien koristeiden suunnitteluun, ainoana toiveena oli jotain kesäistä. Ensimmäisenä lähdin sitten miettimään jotain sellaista väriä, jota ei kynsissä ole vielä käytetty. Vaihtoehdoista kesäisimmät olivat limenvihreä ja ihana kirkas keltainen.
 
 Kallistuin jotenkin kuitenkin tuohon keltaiseen enemmän ja valitsin sen hieman riskillä. Tutkiskelin myös muita koristeita ja jotenkin en päässyt yli enkä ympäri sitrusfimoista. No kuten arvata saattaa, niin pakkohan sieltä oli joitakin muutamaa erilaista sitrusfimoa valita kynsiin käytettäväksi. Esittelin sitten varoen valitsemani koristeet ja hieman jännitin reaktiota. Kuitenkin nämä saivat hyväksynnän ja kuulemma olin jälleen lukenut ajatukset, kun kaverilla oli ollut keltainen ja hedelmät mielessä, että sellaisia olisi kiva joskus kynsiin saada. Nappiin osui siis valinta tälläkin kertaa!

Tein kynnet tällä kertaa Ndedin geeleillä ja toivottavasti pysyvät yhtä hyvin kuin tuolla Vylet Nailsilla tehtynä. Päätin tällä kertaa kokeilla Ndediä, kun kuitenkin olen luopumassa Vyletistä kunhan tuo yksi purkki on käytetty loppuun.

Koristelujen toteutuksesta ei ole mitään sen ihmeempää sanottavaa kuin, että tuota keltaista glitteriä levitin kahteen geelikerrokseen ja fimot upotin geeliin. Näistä tuli kyllä niin ihanan raikkaat ja aloin itse himoita oikein kunnon hedelmäsalaattikynsiä! :)









4 kommenttia:

  1. Heh, mäkin laitoin eilen sitrushedelmäfimoja omiin geelikynsini. Tosin toteutus on muuten tosi erilainen. :)
    Nätit on, keltanen is my favourite!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, keltainen on kyllä kiva vaikka sitä hieman vierastankin! Aijaa, mun on varmaan pakko seuraavaks ku huollan omani laittaa hedelmii :-P

      Poista
  2. Ihanan kesäinen tuo keltainen! Suunnittelen usein itsekin laittavani juurikin hedelmäfimoja, mutta ne jää käyttämättä. Vielä kun on kesää jäljellä, voisi niitä yrittää hyödyntää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on kyllä ihana vaikka tässä muutama päivä onkin ollut ei niin kesäinen. Piristänyt mukavasti. Kannattaa laittaa nyt, ei niitä sitten talvella välttämättä jaksa katsella. :D

      Poista