perjantai 9. elokuuta 2013

Siskon syötävät jääkynnet

Oli taas todella hupaisa kynsien huoltokerta siskoni kanssa. Oltiin valittu hileet valmiiksi jo aikaisemmin ja itseasiassa inspiraatio lähti omista pinkeistä kynsistäni, kun sisko totesi, että miksi en koskaan hänelle tee tuollaista liukuvaa glitterkynttä. Luulin siskoni traumasoituneen eräistä aikojen alussa tehdyistä kynsistä, joten en siksi ole viitsinyt ehdotella mitään liukuvaa hilettä. Trauman aiheuttaneet kynnet ristittiin liukuvaksi loheksi ja niille jaksetaan vieläkin nauraa. Onhan tuosta päästy hurjasti eteenpäin, kuten tänään kynsien teon lomassa jutskailtiin. 

Kynsiin siis laitettiin tällä kertaa kahta turkoosia glitteriä, jotta tuo liukuefekti olisi sitten hieman selkeämpi. Omissa kynsissänihän on myös kahta erisävyistä hilettä, joten ehkä myös siksi tuli valittua kaksi, jotta sisko luottaisi, että kyllä minä osaan! :D Ensin levitin siis kärkeen tummempaa turkoosia ja kynnen keskelle laitoin vaaleampaa. Hileitä on yhteensä kaksi kerrosta paremman peittävyyden aikaansaamiseksi.

Arvaattekin varmaan, että tein kynnet Ndedin geeleillä. Kynsillä on kerros alusgeeliä, kaksi ohutta kerrosta Milky Pink -rakennegeeliä, kolme ohutta kerrosta Clear Pink -rakennegeeliä sekä kerros Ndedin viimeistelygeeliä ja kerros Cesarsin Sealing -geeliä.









Eilen siivosin vaatekaappini. Olen todella huono heittämään vaatteita kierrätykseen, mutta onneksi siskoni oli apuna tuossa hommassa! Sisko makasi sängyllä ja minä perustelin miksi jokin vaate tulee säästää ja sisko hyväksyi selityksen tai ei. :D Nyt mahtuu taas uusiakin vaatteita kaappiin, vaikka tosin se on edelleen melko täynnä. Vain kuusi muovikassillista lähti pois tuolta kaapista ja yksi kassillinen oli ihan kelvollisia vaatteita, joista sitten sisko valitsi omansa ja loput ajattelin vielä näyttää äidille, josko sieltä löytyisi jotain hänelle mieluisaa. Jotenkin mahtava fiilis, kun tietää, että kaapissa on vain sellaisia vaatteita, joita oikeasti käytän enemmän tai vähemmän, eikä enää lainkaan sellaisia turhia heräteostoksia tai pieneksi jääneitä ikivanhoja kulahtaneita vaatteita! Varmasti on nyt syksyllä paljon helpompi valita vaatteita kouluun, kun kaapista löytääkin jotain. :D

2 kommenttia:

  1. Tosi kauniit kynnet oot tehnyt :) Oon kanssa uhonnut, että pitäisi vähän käydä vaatteitakin läpi ja pistää kierrätykseen, mutta aina on muka parempaa tekemistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) joo on sitä hyvä joskus vähän paneutua kunnolla siihen mitä se kaappi on niellyt :-D

      Poista