perjantai 24. helmikuuta 2012

Mikä ihmeen Konad ja leimaaminen?

Joku saattaa miettiä, miten nuo leimausjutut oikein toimivat ja ajattelin nyt valaista asiaa niille joille tämä ei ole ihan itsestään selvä juttu. Kuvat eivät ole kovin laadukkaita, mutta toivon, että niistä saa jotain selvää.

Valitsin lakaksi oman suosikkini Kicks Make Up Nailpolish Oxygen Forest ja lakkasin ensin kynnet sillä. Laitoin lakkaa kaksi kerrosta, yksikin olisi riittänyt, mutta laitoin taas tottumuksesta toisenkin kerroksen. Annoin kuivua jonkun aikaa ja levitin kerroksen Poshe Super-fast Drying Topcoatia. Itse en jaksa aina odottaa kynsilakan kuivumista ilman pikakuivattajaa, joten laitan sitä ennen leimauksiakin.




Leimaamiseen tarvitaan laatta, leimasin ja scraper, kynsilakanpoistoainetta (ei öljyistä) ja kynsilakkaa (itselläni on Konad Special Polishia). Minulla on vielä laattapidin sekä pinsetit ja sieni puhdistukseen, mutta ilman niitäkin pärjää. Puhdistukseen voi käyttää vanulappujakin.




Ensimmäisenä kostutan tuon sienen kynsilakanpoistoaineella ja puhdistan leimasimen. Itse kuivaan leimasimen ja laatan aina puhdistuksen jälkeen talouspaperilla. Pyyhin siis vaan ylimääräiset kynsilakanpoistoaineet pois. Lakkaa levitän melko reilusti halutun kuvion päälle.




Tämän koko operaation kanssa täytyy olla nopea, ettei lakka ehdi kuivua liikaa. Seuraavaksi vedän scraperilla ylimääräisen lakan kuvion päältä pois.




Seuraavaksi heitän scraperin käsistäni jonnekin ja nappaan nopeasti leimasimen ja painan sen kevyesti kuvion päälle. Tarkistan, että kuvio tuli leimasimeen ja leimaan kuvan kynteen. Tästä nyt oli melko mahdoton ottaa kuvaa, koska molemmat kädet ovat leimausvaiheessa käytössä. Jos kuitenkin kuvio epäonnistui, putsaus ja uusi yritys.




Kun kuvio on leimattu, otan kynsilakanpoistoaineella kostutetun sienen ja puhdistan lakan laatalta, leimasimesta ja scraperista. Pyyhkäisen vielä talouspaperilla ylimääräiset kynsilakanpoistoaineet laatasta ja leimasimesta, kuten jo aikaisemmin mainitsin.




Tämä koko touhu toistetaan jokaisen kynnen kohdalla.





Lopuksi vielä kerros Konad Top Coatia ja siistitään iholle menneet leimaukset.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti