sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Liukuvärjäystä

Päätin kokeilla pitkästä aikaa liukuvärjäystä. Olen aikasemmin kokeillut sitä kaksi kertaa ja harjoitusta se vielä vaatii. Liukuvärjäykseen käytän sientä ja tällä kertaa käytin myös pinsettejä apuna, jotta en sotke sienellä muita kynsiä.




Ensin lakkasin kaksi kerrosta Kicks Make Up Nailpolish lakalla Studio 54. Annoin kuivua ennen liukuvärjäyksen aloittamista.




 Otin lakkaa pullosta sudilla folion päälle ja töpöttelin sienellä varovaisesti lakkaa vähän kerrallaan kynnelle liukuvasti. Annoin kuivua sen aikaa, kun tein toisen käden ja töpötin sitten varovasti toisen kerroksen. Levitin valmiin liukuvärjäyksen päälle pikakuivattajan ja annoin kynsien kuivua kunnolla. 

Kuvassa tuo ero lakkojen sävyjen välillä ei ole kovin huomattava, livenä näkyy paremmin. Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut edes valita lakkoja, joiden sävyjen ero olisi kovin suuri.


Sotkuista hommaa, mutta putsaillaan lopuksi. Lakkana Kicks Make Up Nailpolish Golden Gown.

Näistä kynsistä oli tarkoitus tulla tiikerit, joten Konadin laatasta m57 löytyykin sopivaa raitaa näihin. Leimaukset mustalla ja Konad Top Coatia päälle ja valmista on!






Olen kyllä tyytyväinen näihin. Liukuvärjäys leimausten alla tuo kyllä mukavaa vaihtelua. Täytyy kyllä harrastella tätä useammin. Ainiin, kynnet lyhenee nyt, koska yritän totutella "lyhytkyntisen" elämään. Viikon kuluttua alkaa työssäoppiminen kukkakaupassa ja pyrin pitämään kynteni melko lyhyinä sen aikaa, jotta ei tarvitse varoa ja miettiä niin tarkkaan mitä tekee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti