sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Turkoosia tyttären ylppäreihin

Ylioppilasjuhliin laitettiin myös äidin kynnet kuntoon. Kieltämättä hieman jännitti millainen lopputuloksesta tulee, kun kynnet olivat melko haastavat. Pari kynttä kasvaa todella muhkuraisina, joten jännitti saanko niihin tippejä ollenkaan. Kuitenkin kaikki sujui hyvin ja saatiin tipit kiinni kynsiin ja siinä peukalon viilattua muotoonsa oli todella kiva nähdä se ilahtunut ilme siitä, kun on taas peukalossa paremmannäköinen kynsi. Jälkeenpäin hieman kyllä harmittaa, kun ei tullut otettua minkäänlaista ennen kuvaa. Olisi itsekin ollut kiva katsella lopputulosta paremmin. Tietenkään ottamissani kuvissa valmiista kynsistä ei nuo peukalot edes näy päältäpäin!

Koristeeksi valikoitui turkoosi mix-hile, joka valikoitui melko nopeasti mekon värin perusteella. Levitin hilettä kynsiin liukuvasti pari ohutta kerrosta. Tein kynnet Mereneidin Ultimate Builderilla ja tällä kertaa osasin levittää sitä tarpeeksi. Ei ollut perunapelloista tietoakaan ja viilaaminen oli huomattavasti mukavampaa. Hieman tietty kuvasta huomaa, että olisi saanut viilata hieman enemmän, mutta ne nyt on sellaisia pieniä asioita omissa silmissä, tärkeintä kuitenkin on, että kynsien kantaja on tyytyväinen. :)




Kun näitä juhlakynsiä on tällä viikolla tullut tehtyä, niin alkaa kyllä tekemään mieli itsekin väkertää juhlakynsiä. Mitään valmistujaisia ei ole tiedossa, eikä kyllä häitä tai muitakaan, mutta onneksi kesäkuun puolivälissä on pikkuveljen rippijuhlat. Vaikea vaan alkaa kynsiä suunnittelemaan, kun ei vaatteitakaan vielä ole, kun kaapissani on vain tummia mekkoja ja tahtoisin jotain räikeetä värikästä noihin juhliin. Pitäisi mennä tekemään jotain päätöksiä vaatekauppoihin ja kotiuttaa joku edullinen rätti, jotta ei ihan aataminasussa tarvitse kirkkoon lähteä. Kuitenkin nuo juhlat ovat jo parin viikon päästä, joten ei tässä nyt loputtomiin aikaa ole ihmetellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti