torstai 8. marraskuuta 2012

Ranskalainen mustalla (taas)

En ymmärrä, en taida koskaan kyllästyä mustalla tehtyyn ranskalaiseen manikyyriin. Valkoiseen kyllästyn aina heti, koska se ei vain ole minun värini. Huolsin omat kynteni, kun alkoi tuo ranskalainen olla sen verran ylikasvanut, että oikein hirvitti. Ajattelin tällä kertaa kuitenkin laittaa kynsiin valkoista tylliä, mutta en jaksanut alkaa sen kanssa leikkimään, joten kynsille päätyi vain mustaa värigeeliä sekä hopeista glitter diamondia.




Tein omat kynteni tällä kertaa tuolla Vylet Nailsin 1-vaihegeelillä, kun haluan testata sitä itselläni. Siskollani alkoi jo alle viikon jälkeen ilmaantumaan, mikä on kyllä kummallista, kun Ndedin geelit eivät ilmaannu sitten millään. Kuitenkin tein kaiken ihan samalla tavalla ja huolellisen pohjatyön. Katsotaan sitten miten itselleni käy tuon Vylet Nailsin kanssa. Hankin kyllä tuon loputtua taas 3-vaihegeelien kaveriksi jonkun 1-vaihegeelin, kun itselle on kuitenkin miellyttävämpi tehdä kynnet yhdestä purkista. Muille ei niinkään ole väliä, kun on kokoajan kaksi kättä vapaana. :)

Tällä kertaa siis koristelut tein niin, että ensin parantelin mustalla värigeelillä ranskalaista ja kovetin uv-valossa. Valmiiden kärkien päälle kerros geeliä ja märkään geeliin ohuella siveltimellä hopeista hilettä ja kovetus. Pari kerrosta geeliä, viimeistelyviilailut, geelit päälle ja valmista! Tykkään kyllä näistä kovasti! Ensi kerralla on kyllä varmaan pakko luopua tästä mustasta ranskalaisesta edes vähäksi aikaa, että te lukijat ette ihan kyllästy. :) 
 
Jouduin sitten kuvailemaan tänää keinovalossa, kun ulkona on jo pimeää. Samalla päätin sitten leikkiä peilillä kuvia ottaessa. Lykkäsin jo imurointia, jonka olen itselleni luvannut tekeväni tänään, joten nyt on pakko ottaa tuo huutava vekotin tuolta kaapista... Oli tämä kynsihuollon tekeminen kyllä huomattavasti miellyttävämpää hommaa, joten ei ihme, että imurointi on jäänyt hehehee!









2 kommenttia: