tiistai 1. toukokuuta 2012

Kynsijuttujen säilytys

Aiemmin esittelin kynsikoristeeni ja siitä selvisi myös miten säilytän niitä. Nyt olisi vuorossa sitten kynsilakkojen, rakennekynsitarvikkeiden sekä muiden kynsijuttujen säilytystä.

Kynsilakkojani olen alusta asti säilyttänyt näissä Ikeasta ostamissani laatikoissa ja tarvitsisin näitä kyllä lisää.









Ostin Jyskistä eteiseen lipaston, koska minun piti jo reilu vuosi sitten, kun muutin asuntooni hankkia eteiseen jokin säilytyskaluste. No arvaatte varmaan, että täältä löytyy vain kynsijuttujani. Aluksi säilytin rakennekynsitarvikkeitani pahvilaatikossa olohuoneen lattialla, mutta ne ovat nyt järjestetty lipaston laatikoihin. Äitini luuli, että hankin lipaston pipoille ja kaulahuiveille, mutta en sentään. ;)




Ensimmäiseen laatikkoon olen laittanut käsivoiteeni ja joitakin kynsilakkoja. Myöskin Konadin leimauslaatat ja leimasimet ym. tarvikkeet löytyvät täältä.




Toisessa laatikossa on kumihanskat, hengityssuojaimet ja pyyhkeet, joita käytän rakennekynsiä tehdessä.




Kolmannessa laatikossa säilytän puhdistuslappuja, viiloja sekä siveltimiä ja muita työvälineitä.




Uv-lamppu löytyy neljännestä laatikosta. Meinasi iskeä paniikki, että lamppu ei mahdukaan laatikkoon, mutta tuo laatikko on kuin tehty tuolle. :)




Viimeisessä eli viidennessä laatikossa on tipit, geelit, desinfiointiaine ja primer. Myös käsituki löytyy tästä laatikosta tällä kertaa. Yleensä laitan sen johonkin laatikoista, joissa on sen verran tilaa, että se mahtuu sinne.




Kynsilakanpoistoaineeni ovat milloin missäkin, kuten myös Marimekon pussukka, jossa säilytän kynsienhoitotuotteita. Lisäksi jemmaan ostetut tuotteet pyörivät jossain sekamelskalaatikossa olohuoneessa.

Toki näissä säilytysjärjestelyissä on vielä hieman hiottavaa ja mietittävää, mutta se saa olla sen ajan murhe taas, kun en keksi minne kynsilakkani jemmaan.

Olen kirjoittanut tämän jutun jo jonkun aikaa sitten valmiiksi, mutta unohtanut julkaista. No hyvä niin, sillä olen tänään maannut vain sohvalla katsoen elokuvia ja tehden koulusta saatuja etätehtäviä tämän ja ensi viikon ajalle. Lakkaukseni on edelleen kuin uusi, joten en ole viitsinyt tänään lakata taas uudelleen kynsiäni. Katsoo sitä sitten huomenna, kun hermot koulutehtävien kanssa on menetetty ja kaipaan muuta tekemistä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti