tiistai 20. elokuuta 2013

Silmälaseista

Ajatus tähän postaukseen lähti siitä, kun kävin parin vuoden jälkeen tarkastuttamassa näköni ja shoppailemassa uusia silmälaseja. Ajattelin, että olisi mukavaa tehdä aiheesta kokonaan oma postaus mielummin kuin sisällyttää rillikuvat johonkin toiseen postaukseen sen enempää aiheesta kirjottamatta. Päätin tehdä tämän vielä niin, että tutkin arkistojen kätköjä ja laitan kuvia myös vanhemmista silmälaseista. Samalla huomaa miten silmälasimuoti on tässä vuosien varrella kehittynyt.

Varmasti herää kysymys mieleen, että kauan sitä on rillipäänä tullut kuljettua. Vastauksena tähän on, että ihan tarkkaan en pysty muistamaan, mutta ala-asteen loppupuolella muistaisin saaneeni ensimmäiset silmälasini, kun en nähnyt enää luokan takapulpetista taululle. Siinä sitten käytiin silmälääkärillä ja sain ensimmäiset lasit. Tämä siis oli aivan 2000-luvun alussa. Kymmenisen vuotta siis. Aluksi kuitenkin riitti, että olin silmälasit päässä vain tunneilla. Amikseen mentyäni 2007 aloin sitten käyttämään silmälaseja enemmän. Nykyään siis pidän laseja jatkuvasti, kun näkö on sen verran huono, ettei kovin selkeältä maailma muutaman metrin päässä näytä. Lähelle kylläkin näen ihan hyvin, mutta silti tulee istuttua aina koneella lasit päässä ja samoin kynsiä tehdessä, vaikka olisikin hyvä olla ilman.

Rilliostoksilla oli aina ongelmia. Kaikki kehykset olivat minulle aivan liian isoja, joten kahdet ensimmäiset lasit hankittiin lasten valikoimasta. Inhosin molempia ekoja rillejä yli kaiken, kun olivat tuollaiset kamalat metallikehykset ja ne eivät vain sopineet tyyliini.


2009 tokat silmälasit

Näkö sitten huononi ja tuli hankittua ensimmäiset oikeasti kivat silmälasit. Nämä olivat myös ensimmäiset muovikehykset. Näistä tykkäsin kovasti, mutta kehykset eivät pitäneet leipomon ja keittiön uuneista, joten ne hajosivat. Nämä olivat myös ensimmäiset lasit, jotka olivat sopivat naisten kehyksistä ja nämäkin optikko kaivoi jostain takahuoneesta, muuten olisin jäänyt ilman.


2010 ja kolmannet silmälasit

Hajonneiden kehyksien tilalle piti saada sitten nopeasti uudet. Vahvuudet olivat pysyneet ennallaan, joten tällä kertaa rillit menivät vaihtoon vain rikkinäisten kehysten vuoksi. Samalla hankin ensimmäiset aurinkolasini voimakkuuksilla. Huomatkaa edellisiin verrattuna, että koko vain kasvaa. :D


2011 hankitut neljännet lasit.

Sitten näihin uusiin 2013 ostettuihin laseihin. Tällä kertaa sai kahdet yksien hinnalla, joten piti sitten löytää valikoimasta kahdet miellyttävät. Halusin, että toiset lasit ovat ns. nörttilasit ja toiset sitten enemmän tai vähemmän vanhojen tyyliset. Valitsin kehykset makutuomarina siskoni ja valinnat osuivat kyllä nappiin! Samalla kävin näöntarkastuksessa, kun vanhoilla laseilla koin näkeväni huonosti. Muutosta oli tapahtunut, joten väärässä en ollut. Samalla reissulla optikko kertoi myös, että näköni on nyt piilolinsseihin sopiva, joten ensi kesäksi hankin kyllä sellaiset, jotta pääsen ostamaan kivoja aurinkolaseja. :)




Nämä violetit ovat olleet nyt käytössä, kun nuo siniset (alemmassa naamakuvassa) kaipaavat vielä hieman säätämistä, että ovat mukavat päässä. En ole vielä käynyt korjailemassa niitä, kun en ole muistanut ottaa niitä mukaan asioidessa kyseisessä kauppakeskuksessa, jossa liike, josta ne hankin sijaitsee. Minulla on rilleihin viha-rakkaussuhde, joinain päivinä pidän niistä kovasti ja ne ovat osa imagoa, mutta joinain päivinä taas toivon näköni olevan sellainen etten tarvitsisi laseja ja tuntuu, että ne ovat vain tiellä. Näin kuitenkin ajattelevat varmasti muutkin silmälasien käyttäjät, joten en usko olevani tämän suhtautumiseni kanssa yksin.







Tässä oli nyt sitten niitä silmälaseja oikein kunnolla! Löytyykö lukijoiden joukosta kenties muita rillipäitä? :)

6 kommenttia:

  1. Hyvin huomaa, että miten tukka on lyhentyny myös vuosien varrella...! :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
  2. Mitä isommat rillit sen parempi, nuo viimeisimmät sopii mainiosti sulle! Kaikki kuvien lasit on toki ihan hyviä, mutta itselleni en enää (ainakaan tällä hetkellä) ottaisi mitään postimerkkejä nenän viereen, vaan ihan kunnon ruudut nyt kun oon sellaisiin mieltynyt... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ei kyllä tulisi itselläkään mieleen hankkia enää mitään postimerkkejä, kuten sanoit. :D

      Poista
  3. Kyllä on makeat nuo uudet lasit! (: Sopii hyvin sinulle. Itsellä ollut lasit kuusivuotiaasta asti eli 16 vuotta on niiden kanssa menty. Näkö on tippunut niin huonoksi ettei piilolinsseistä ole mitään puhetta eikä mitkään optikkoliikkeiden tarjoukset koske minua :D

    Vuosien varrella on kokeiltu niin monia malleja ja värejä ettei tosikaan, kotona asuessa tuli vaihdettua lasit melkein joka vuosi. Nyt olen mennyt mustalla metalli/muovi-combolla jo varmaan viitisen vuotta ja mieli tekisi kovasti uusia laseja! Mielellään jotkut värikkäät :D Onneksi näkö osoittaa uhkaavasti taas huononemisen merkkejä joten ehkä sitä kohta voisi uudet hankkia...

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Sepä ikävää että näkö on sen verran huono ettei tarjouksia pääse hyödyntämään. Lasien ostaminen kuitenkaan ei sillon ole mitään halpaa hommaa. :/ no kyllä nyt olisi varmasti korkea aika lähteä kaupoille. ;)

    VastaaPoista