tiistai 14. toukokuuta 2013

Siskon valmistujaiskynnet

Pikkusiskoni kynnet piti sitten huoltaa ja tehtiin sitten jo valmistujaiskynnet, kun ne tuossa tämän kuun lopulla tulevat vastaan. Viilasin geelit pois ja lyhensin kynnet, kun päädyimme tekemään ranskalaisen valkoisilla tipeillä. Rakennegeeliksi sitten päädyin valitsemaan Ndedin Milky Pinkin, kun halusin kynsistä suht luonnolliset, vaikka salamalla otetussa kuvassa valkoinen kärki näkyy huomattavasti paremmin kuin livenä. Nimettömiin päädyimme laittamaan valkoisia helmiä koristeeksi. Myös peukaloihin siskoni halusi nuo helmet.

Näistä kynsistä on viikon verran jo aikaa, kun ne tein. Tänään sisko tulee hieman fiksaamaan kynsiään, kun helmet ovat lähteneet kävelemään. Ilmeisesti ne ovat sen verran koholla, että eivät kestä siskon työtä. Tänään vaihdetaan pienemmät ja matalemmat helmet kynsiin ja samalla lisätään kynsiin hieman lisää paksuutta siskon pyynnöstä, kun tein nyt hieman ohuemman kärjen kynsiin.

Kamerassani on useampia kynsikuvia odottamassa, mutta ei nyt ole oikein ollut aikaa niitä käydä läpi. Eilen tein itselleni huollon ja siinä meni sitten aikaa sen verran taas, ettei koneelle ehtinyt. :D  Huomenna kuitenkin on koulusta jälleen kerran etää, joten sillon varmasti ehdin taas kirjoitella postauksia. :)





2 kommenttia: