torstai 29. maaliskuuta 2012

Kynsikoristeeni

Kuvasin kaikki kynsikoristeeni, koska niitä on kertynyt jo melko paljon verrattuna siihen, mitä kokoelmani oli vielä vähän aikaa sitten. Syynä tähän on tietenkin rakennekynsiharrastukseni. Koristeitani säilytän tällä hetkellä Ikeasta ostetussa Kassett -laatikossa ja kaikki koristeet on vielä järjestetty siististi läpinäkyviin kannellisiin laatikoihin, jotka olen ostanut Tarjoustalosta. Laatikko on tosin täynnä jo, joten kaikki koristeeni muuttavat mahdollisesti lipastoon, jonka olen varannut ja haen ensi viikolla.




Tilasin kerran tyhjiä purkkeja koristeille ja ne tulivat tällaisessa laatikossa. Tyhjät purkit muuttivat heti pois ja tilalle laitoin helmet, helmimurskat ja muut satunnaiset koristeet. Monet näistä ovat tilauksien mukana tulleita kaupanpäällisiä.




Kynsitarroja minulle on kertynyt paljon siihen nähden, kuinka harvoin niitä käytän. Kynsitarrat olivatkin ensimmäisiä koristeita, joita hankin. Olen kyllä toki myöhemmin hankkinut niitä reilusti lisää ja suurin osa paketeista on avaamattomia. Tokihan voisin luopua joistakin, mutta en luovu. Ehkä joskus innostun taas käyttämään tarroja.




Seuraavana vuorossa on fimot, hopea helminauha ja musta verkko. Nuo Hello Kittyt olen saanut jostain tilauksesta kaupan päälle, itse en kyllä tuollaisia koskaan tilaisi, ellei joku erikseen pyytäisi.




Strassejakin löytyy jonkun verran. Osa on samaa kokoa, koska olen vahingossa tilannut ja ne voisi toki yhdistää, mutta en ole jaksanut.




Glittereitä ja näkyyhän siellä muutama purkki microhelmiä. Olen yrittänyt järjestää glitterini hieman väreittäin ja näiden säilytykseen on tällä hetkellä kaksi laatikkoa, joista toisessa on onneksi vielä tilaa.






Ostin joskus jonkun askartelusetin, jossa oli glittereitä ja noita tähtiä. Taisi siinä olla jotain muutakin, mutta ne eivät oikein olleet kynsille sopivia. Montaa euroa tuo setti ei maksanut. Alempana on kaksi pienempää purkkia glitteriä, jotka odottavat tällä hetkellä tyhjiä purkkeja, joihin ne voisi tyhjentää. Näitä minulla on ollut useita, mutta olen niiden purkin jo vaihtanut.




Tässä ovat siis kaikki koristeeni. Konadit nyt puuttuvat, mutta ne eivät kyllä kuulu varsinaisesti koristeisiin, joten niistä joskus toisten. Eipä näitä loppujen lopuksi niin kamalasti mielestäni ole, mutta kyllä tässä on mistä valita.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti