tiistai 23. huhtikuuta 2013

Valkoinen ranskis pienellä koristelulla

Eilen tein uudet kynnet, vaikka piti tehdä huolto ihan toiselle henkilölle ja olin kyllä hieman yllättynyt, kun en ollut varautunut uusien kynsien tekoon ja sen yllättymiseni varmasti huomasi kilometrin päähän. :D Noo olihan se mukavaa tietenkin, kun pääsi taas käsiksi uusiin kätösiin ja varsinkin siksi, kun aiemmin sovittu laitto peruuntui eikä aikatauluja oikein saatu sovitettua yhteen. 
 
Laitoin kynsiin tippipidennykset luonnollisilla tipeillä ja geeleinä jälleen Mereneid, tällä kertaa kuitenkin kirkas paksu rakennegeeli ja Cesarsin Sealing. Koristeeksi kynsiin valittiin ranskalainen manikyyri valkoisella. Käytin siihen valkoista värigeeliä, jonka levitin jälleen dotting toolilla ja smile linen korjasin kuivalla puhtaalla siveltimellä. Kynsiin toivottiin myös jotain väriä ja violettien hileiden laatikko valikoitui suosikiksi ja sieltä sain itse valita jonkun kivan hileen kynsiin. Lähes siis vapaat kädet oli taas ja se on aina mukavaa. Halusin laittaa kynsiin vielä violetteja strasseja ja laitoin jokaiseen kynteen niitä kaksi, isomman ja pienemmän. :)






Olen onnistunut aika hyvin kuluttamaan Mereneidin rakennegeelejä ja olen kyllä jäänyt koukkuun. Pitänee varmasti tilata jossain vaiheessa pari putelia lisää. Nähtävästi totuttelu vei oman aikansa, kun aluksi en oikein pitänyt varsinkaan kirkkaan paksun rakennegeelin tönkköydestä. Nyt kuitenkin olen oppinut sitäkin käsittelemään. Kuitenkaan löysemmät geelit eivät tunnu liian valuvilta, joten nähtävästi geelien käsitteleminen ja työstäminen on kokenut jonkunlaista kehitystä, vaikka työn jälki ei olisikaan. Piti tähän loppuun vielä jakaa tällainen ajatus. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti