sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Ranskista värigeelillä ja koristeilla

Keskiviikkoinen kynsituotos pääseekin vasta nyt pois luonnoksista roikkumasta. Eilen ei tullut avattua lainkaan tietokonetta ja en jaksanut kännykällä alkaa kirjottelemaan. Eilen tosiaan tuli käytyä ukkelin kanssa hieman ottamassa tuntumaa kalastukseen, tosin itse vain värjöttelin ja ruikutin rannalla kylmää tuulta. Pikainen tuo reissu oli, mutta olihan se silti ihan mukavaa, kun tietää, että kohta sitä voi itsekin tarttua mato-onkeen ja lähteä narraamaan ahvenia. Toki vielä kestää hetken, että vene saadaan vesille, kun eilen käytiin tsekkaamassa jäätilanne satamassa ja siellä meri on vielä ihan täysin ummessa. :D

Illalla kävimme vielä äitini ja isäpuoleni luona pikavisiitillä, kun piti hakea jokunen puutarhalehti, jotta saisin vielä viimehetken täydennystä tämän viikon puutarhakansioaherrustani varten, kun sen palautus on ensi torstaina. Samalla otin matkaani vuonna 2010 valmistujaislahjaksi saamani orkidean, joka on ollut äidin hoidossa, mutta muutti nyt luokseni vihdoinkin. Lisäksi on tullut tässä opeteltua rankasti perennoja ja niiden tieteellisiä nimiä huomista koetta varten. Tällaisia kuulumisia siis viikonloppuuni. Mitäs lukijat ovat touhunneet? :)

Nyt sitten niihin kynsiin. Elikkäs kynnet tein Mereneidin kirkkaalla paksulla rakennegeelillä ja 7/10 kynttä on pidennetty tipeillä. Kolmessa on siis luonnonkynnellä sen verran pituutta, että en lähtenyt niitä lyhentämään. Koristelut tein valkoisella värigeelillä, hopealla hileellä ja strasseilla.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti