tiistai 30. huhtikuuta 2013

Shoppailuja

Ostin tuossa viime viikolla mainoksen orjana Nivean In-Shower Body Milkin. Valitsin sitten kaupassa tuon kuivan ihon version, kun sääreni ovat huutaneet kosteutusta hulluna ja olen rehellisesti sanottuna todella laiska kosteusvoiteiden käyttäjä. En vain jaksa läästiä sitä ihooni suihkun jälkeen. Onneksi sitten kaltaisilleni laiskamadoille on keksitty tuote. En sitten ole kovin perillä näistä asioista enkä tosiaan ymmärrä sitten mitään rasvoista, mutta voin kertoa, että iho ei ole ollut läheskään niin kuiva suihkun jälkeen ja tuntuu kuin olisi läästinyt sitä rasvaa ihoon. Eli jotain tuokin tuote tekee, eli ei ollut ihan hutiostos. Tuollainen puteli löytyy siis tästä lähtien aina suihkustani.
 
 
 
 
 

Sitten hiukan vaateostoksia. Ne ketkä tuntevat minut tietävät, että vaatekaappini sisältää pääsääntöisesti vain mustia vaatteita. Muutama väripilkku sieltä kuitenkin löytyy. Kävin viime viikolla etsimässä jotain EI mustaa takkia ja samalla matkaan lähti kolme EI mustaa paitaa! Täydellinen saavutus kyllä minulta. Yleensä hakeudun aina niiden mustien vaatteiden luo.

Elikkä siis takiksi valikoitui Vilasta maastokuvioinen farkkutakki parilla kympillä. Kolme paitaa lähti mukaan Gina Tricotista. Vapun kunniaksi laitoin päälleni tänään tuon ihanan neonpinkin paidan. Toivotan lukijoille ihanaa vappua ja taidan itse uppoutua koulutehtävien pariin hetkeksi.




Muistakaapa Mereneidin ale, joka alkoi tänään klo 18 ja päättyy huomenna aamulla klo 9! Itsehän tilasin jo hieman jutskia ja niistä sitten lisää, kun kotiutuvat. :)

2 kommenttia:

  1. Kivoja vaatteita olet ostellut. :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vielä ei ainakaa yhtää harmita etten ottanu vaan niitä mustia. :D

      Poista