tiistai 29. tammikuuta 2013

Kosmetiikkaostoksia

Eilen tuli haettua postista Sokoksen paketti, kun tilasin alen viimeisenä päivänä eli sunnuntaina hieman kosmetiikkaa. Korukynsillä blogin Lunaliin innoittamana tilasin kokeiluun Mavalan Double-Lashin. Mahdollisia tuloksia tulen jakamaan blogissa kuukauden kuluttua. :)

 
 
 
Lisäksi tilasin kolme We Care Iconin huulipunaa, kun olivat vain kolme euroa kappale.
 
 
16 True Rose, 17 Perfect Fuchsia ja 18 Magic Peony
 
Lisäksi ostoskoriin päätyi kaksi huultenrajauskynää.
 
 
We Care Icon 4 Perfect Rose ja Lumene 9 Luonnon kertomaa
 
Kynsien teossa on hieman hiljaista, joten päätin nyt tehdä tällaisen ostospostauksen, jotta blogi ei ihan kuole. Kuitenkin omien kynsieni huolto on tulossa eteen viikkonloppuna. Tuossa yllä olevassa kuvassa näkyy kynsien pituus tällä hetkellä ja se on aika hurja työssäoppimiseen, kun kynnet ovat kovalla koetuksella.


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Ranskista ja surusidontaa

Nyt on sitten viimeisillekin joulukynsille sanottu bye bye ja koristelut vaihtuivat huollossa valkoisilla hileillä tehtyyn ranskalaiseen. Ensin laitoin alle Mimaxista tilattua neon valkoista glitteriä ja päälle ihanasti blingaavaa valkoista mix-hilettä. Taas olisi saanut heilutella viilaa hieman enemmän, mutta myöhäistä sitä nyt enää on mietiskellä. Ensi kerralla taas keskittyy viimeistelyyn enemmän. :)

Omat kynteni ovat taas kerran jo huollon tarpeessa. Kauheasti taas kynnet ovat ilmaantuneet, mutta myönnän jälleen hanskojen käytön ulos mennessä jääneen. En nyt kuitenkaan viitsi vielä kynsiä huoltaa, kun ensi viikolla täytyisi kuitenkin suorittaa kynsien lyhennys työssäoppimista varten.




Tällä viikolla koulussa oli surusidontaa ja tällä kertaa opettajaksi oli tullut työelämästä eräs floristi. Tehtiin useita surukimppuja, pisaraa sekä pyöreää. Yhdestäkään pyöreästä minulla ei ole kuvaa ja ainoastaan yksi pisarakimppu onnistui sen verran paremmin, että kehtaan jonkinlaista kuvaa siitä laittamaan. Loppuviikosta aloitimme seppeleen päällystämisen ja tällä kertaa opeteltiin lehdillä päällystämistä, kun aiemmin olen päällystänyt seppeleitä vain havulla.





lauantai 26. tammikuuta 2013

Rokkikynnet kaverille

En ole oikein koulukiireiltä kerennyt blogia päivittelemään, mutta nyt olisi luvassa kuitenkin tiistaina tehty kaverin kynsihuolto. Viimeksi sähläsin leoparditäplät ja niitä ei sitten ehditty enää uudelleen maalata, joten nyt sitten kaverini sai onneksi kunnon rokkikynnet pinkillä, leopardilla ja strasseilla. Lähes kaikissa kynsissä on tippipidennys ja geelinä käytin nyt Vylet Nailsia. 

Koristeluun käytin Sinan glitteriä, jonka levitin siveltimellä kynsille hieman vinosti. Maalasin leopardit akryylimaaleilla ja geelin alle laitoin hopeita sekä mustia strasseja. Tylli olisi ollut näissä vielä kova sana, mutta en tiedä miksi ei tullut laitettua. Ovathan nämä näinkin todella rokit ja sopivat kyllä kyseisen kaverin tyyliin oikein hyvin!






Tilasin muuten tuossa Sokoksen nettikaupasta itselleni uuden tuoksun pieneen kokoelmaani. En vaan voinut vastustaa, kun tuon lahjapakkauksen sai lähes puoleen hintaan. Pitihän sitä muutenkin saada Versacen Bright Crystalille kaveri. :)



sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Rinsessaa pikkusiskolle

Sisko raahautui kuukauden jälkeen kynsihuoltoon ja olin kyllä yllättynyt taas miten nuo Ndedin geelit hänellä pysyy. Tällä kertaa hopeinen ranskalainen vaihtui vaaleanpunaisiin prinsessakynsiin, johtuen Facebookin ryhmän Rakennekynsi/Galleria/tarvikekirppis kynsikisasta teemana prinsessakynnet. :) Päätin vihdoinkin lähteä mukaan tähän leikkimieliseen kilpailuun, kun sopivasti sisko oli aiemmin puhunut vaaleanpunaisista/pinkeistä kynsistä.

Ideoin kynnet itse ja sisko ei saanut tällä kertaa vaikuttaa mihinkään muuhun kuin kynnen pituuteen. Koristeluissa käytin Ndedin vaaleanpunaista värigeeliä, kahta eri hilettä sekä strasseja. Halusin koristelusta oikein hempeän, joten rakennegeelinä käytin Ndedin milky pinkiä, joka on hieman peittävämpi vaaleanpunainen rakennegeeli. Siskokin piti kynsistään ja totesi, että on mukavaa, kun välillä tehtiin hieman erilaiset eikä vain sitä ranskalaista glitterillä. :)



Ekat kynnet Mereneidillä

Vihdoinkin pääsin testaamaan Mereneidin geelejä ja täytyy sanoa, että ensivaikutelma oli oikein hyvä. Tällä kertaa testiin pääsi Kwik-soak alusgeeli, luonnollinen camouflage sekä kirkas paksu rakennegeeli. Lisäksi kokeilin nyt tuota Mereneidin rajojen poistajaa ja on se kyllä sellainen tuote, josta en luovu enää koskaan. Helpottaa huoltoa kivasti, kun itselläni oli melko pahat ilmaantumiset oikeassa kädessä, johtuen varmasti tästä kylmästä talvesta ja laiskasta öljyämisestä. Kuitenkin muuten kynnet eivät todellakaan ilmaannu noin nopeasti. 

Nyt kuitenkin takaisin noihin geeleihin. Kynsiä tehdessä tuo kirkas paksu geeli tuotti hieman ongelmia, kun se on viskositeetiltään huomattavasti paksumpaa kuin mihin olen tottunut. Nopeasti kuitenkin opin työstämään sitä ja oikean käden kynnet onnistuivat jo huomattavasti paremmin ja viilattavaa ei viimeistellessä ollut kovinkaan paljon. En hankkinut mitään Mereneidin omaa päällysgeeliä, joten tällä kertaa viimeistelygeelinä käytin Cesarsin Sealing -geeliä. :)

Luovuin vihdoinkin mustista kynsistä ja laitoin kynsilleni aivan upeaa sinistä glitteriä, joka on vuoden verran ollut käyttämättömänä. Nyt kuitenkin glitteriä valitessa bongasin sen ja rakastuin heti. Ihanaa vaihtelua nämä kynnet, saa nähdä alkaako tästä taas glitterkynsien aikakausi. :D



perjantai 18. tammikuuta 2013

Koulussa jälleen

Niin se loma sitten loppui ja maanantaina palattiin kouluun pitkän joululoman jälkeen. Aiheena oli tällä viikolla esillepano ja somistaminen, joten päästiin rakentamaan ryhmätyönä kukkakaupan näyteikkuna teemana ystävänpäivä. Teimme sitten ryhmäni kanssa oikein ällösöpön vaaleanpunaisen unelman. :D




Tein tuonne mm. oikein överin pullokoristeen ja sen vieressä olevan pöytäasetelman. 




Tein tänään kynsihuollon itselleni ja voin sen verran paljastaa, että mustaa ei tällä hetkellä kynsiltä löydy. ;) Katsotaan nyt koska saan kynnet kuvattua ja postauksen kirjoitettua, kun tässä viikonloppuna on hieman ohjelmaa tiedossa ja taidan valua nyt sohvalle lepäilemään. Kamala olo, kun kävin tänään ottamassa jäykkäkouristusrokotteen ja taitaa olla kuume tulossa ja käsi huutaa kuolemaa, kun sattuu. Ihme kyllä selvisin hengissä neulakammosta huolimatta. :D

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Hiusten muodonmuutos

Viime maanantaina kävin taas kampaajani tuolissa hieman lyhentämässä tukkaani. Tällä kertaa annoin jälleen mennä ja tein aika radikaalin muutoksen. Kasvavat hiukset kuitenkin takaisin, jos ei miellytä. Itse kyllä tykästyin kovasti, vaikka tuntuu, että pää jäätyy ulkona, jos ei laita pipoa. ;)


Viimeksi siis leikkasin toisen puolen hiukset lyhyiksi ja toiselle puolelle hiukset jätettiin pidemmiksi. Tykkäsin kyllä tästäkin kovasti.




Maanantaina kuitenkin päädyin tällaiseen ratkaisuun! Mitäs tykkäätte? :)



perjantai 11. tammikuuta 2013

Hopeaa hilettä, uusia geelejä

Taas yhdet joulukynnet saivat kyytiä ja punaisen tilalle laitettiin tällä kertaa hopeaa. Sain itse valita hopeista hileistä, mitä laitan. Halusin kokeilla tällä kertaa kahta hilettä, joita en ennen ole käyttänyt. Oli kiva kuulla myös, että joulukynnet olivat keränneet kauppojen kassoilla ihasteluja! :)




Laitoin kynsille tällä kertaa kaksi ohutta kerrosta Ndedin make up -geeliä, kun olen jäänyt ihan koukkuun kyseiseen tuotteeseen. Kyllä se vaan kaunistaa kynttä. Levitin ensin tuota hienojakoisempaa glitteriä kerroksen kynsille ja seuraavaan kerrokseen karkeampaa ja tein rajasta tällä kertaa hieman liukuvan. Kynnet tein Ndedin geeleillä ja se pysyy kyllä kyseisellä ihmisellä todella hyvin. Taaskaan ei ollut mitään huomattavaa ilmaantumista tapahtunut ja jokainen kynsi oli tallessa. :)






Nyt iski taas himo glitterkynsiin, vaikka juuri huolsin kynteni. Tähän kynsienlaittohimoon ei auta yhtään se, että hain tänään postista Mereneidin alesta tilaamani geelit ja tekisi heti mieli testata niitä. En kuitenkaan raaski huoltaa kynsiäni, kun ei niissä ole mitään korjattavaa ja koristeluihinkaan en ole kyllästynyt. Ensi kerralla sitten teen kyllä Mereneidillä kynteni ja laitan enemmän bling blingiä glittereillä kynsilleni.

Mereneidiltä tosiaan kotiutui viisi purkkia uusia geelejä sekä rajojen poistaja, kun teki mieli tilata kokeiluun, kun neljällä eurolla sen sai. Lisäksi otin vielä yhden geelisiveltimen. Onneksi sentään kykenin hillitsemään itseni ja tilaukseni pysyi pienenä, vaikka kaikkea olisikin saanut puoleen hintaan ja monet värigeelit esimerkiksi houkuttivat kovasti! :D




Kuvassa onkin taustalla sitten uusi ihana leopardihuivini. <3

torstai 10. tammikuuta 2013

Huikea kynsien muodonmuutos

Tai sitten ei niin huikea. En kyllästy mustaan ranskalaiseen, joten valitettavasti sitä on luvassa TAAS. Kysehän on taas omista kynsistäni, joiden huollon väsäsin tuossa tiistaina. Vilautan tässä samalla sitten kynnet, joilla mentiin viime viikonloppu. Elikkä leopardia mustalla akryylimaalilla. Näistä kyllä tykkäsin, mutta kynnet alkoivat huutaa huoltoa.




Viilasin geelit pois sähköviilalla ja kylläpä sai geelit kyytiä nopeasti. Viilasin vahingossa vasemman käden keskisormen kynnen muita lyhyemmäksi, mutta en sitten raaskinyt lyhentää muita samaan mittaan. Ongelman ratkaisin sitten pidentämällä kynttä muotilla ja geelillä. Rakastuin täysin Cesarsin perhosmuotteihin, kun kokeilin niitä ensimmäistä kertaa.

En sitten taaskaan luopunut mustasta ranskalaisesta, mutta tällä kertaa päätin laittaa glitterillä koristelut geelin alle. Kokeilin sitten kaikenlaisia kiekuroita ja koukeroita, mutta mikään ei miellyttänyt silmää, joten tyydyin aikani taisteltua ihan vain levittämään glitterin tuohon mustan rajalle. Booooring, mutta ei voi mitään. :D Ensi kerralla kyllä laitan jotain muuta kynsilleni...




keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Mustaa ja kultaa

Taas on ollut hiukan hiljaisempaa kynsitouhuissa. Itsellekin tein huollon vasta eilen hetken mielijohteesta, kun halusin testata sähköviilaa omiin kynsiin. Pari kertaa on tullut sillä viilailtua kavereiden kynsiä huolloissa ja on se kyllä kätevä vekotin! En kyllä luopuisi siitä mistään hinnasta. Sitä nyt en ole seuraillut, että nopeutuuko tuo huolto, toisaalta ei sillä ole väliä, kun mielummin käytän ajan sitten koristeluihin ja muodon saamiseksi. :)

Kaveri toivoi tällä kertaa kynsiinsä mustaa sekä kultaa, joten sitä lähdettiin sitten kynsille toteuttamaan. Huomasin koristeita valitessa, että kultaisia koristeita ei pahemmin löydy valikoimastani, mutta löytyi kynsille sentään jotain muutakin kuin glitteriä. Nimettömiin laitoin hileen kaveriksi kultaisia microhelmiä, muihin kynsiin tein sitten ihan mustan ranskalaisen vain ja rajalle hieman kultaista hilettä.





torstai 3. tammikuuta 2013

Violettia ilman leopardia

Otsikko viittaakin siihen, että näihin kynsiin oli tarkoitus maalata leopardia mustalla akryylimaalilla, mutta eipä sitten lopulta ne päässeetkään valmiisiin kynsiin asti. Dääm. Maalasin siis kynsiin ensin leopardit ja levitin viimeistelygeelit ja tahman pyyhkimisen jälkeen koin järkytyksen, kun leopardit jäivätkin puhdistuslappuun. En tiedä mitä tapahtui. Kuitenkaan kyse ei varmastikaan ollut uv-valossa, kun leopardit jätettiin sitten pois tällä kertaa ja viimeistelygeeli kyllä kovettui. Mahtoikohan sitä sitten olla liian ohut kerros, ken tietää, mutta kyllä harmittaa. Kaveri saa sitten ensi kerralla leopardikynnet! Täytyisi kyllä vaihtaa nuo lamput nyt muutenkin ihan varmuuden vuoksi, kun lähes vuoden olen tuota vekotinta samoilla lampuilla käyttänyt ja varmasti tehot ovat heikenneet.

Näihin kynsiin laitettiin koristeeksi Ndedin värigeeliä sävyssä Straight Purple ja violettia glitteriä. Kynnet tein Ndedin 3-vaihegeeleillä ja laitoin myös pari kerrosta Ndedin make up -geeliä.



tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuoden viimeiset

Vuosi vaihtui mukavassa seurassa herkkuja syöden ja raketteja paukutellen. Tein vielä eilen ennen juhlimaan lähtöä yhdet rakennekynnet geeleillä. Kynnet tein toiveiden mukaan mallina kuva ja käytin Vylet Nailsin 1-vaihegeeliä, mustaa rakennegeeliä, hieman make up -geeliä sekä strasseja. Nyt kuvaa katsellessa olisin voinut tehdä tuon mustan rajan alemmas, kun kuvassa oli puolikuumanikyyri. En sellaistakaan ollut ennen tehnyt, joten nyt olen viisaampi ja ensi kerralla, jos tulee vastaan sellaisen teko, niin teen sen alemmaksi. 

Kynsien tekoon meni noin kaksi ja puoli tuntia ja tuon viimeistelyn kanssa tuli kyllä todella kiire, kun kynsien ottajalla oli kiire seuraavaan paikkaan. Lopputulos on kuitenkin ihan hyvä, vaikka olisin viilannut viimeistelyt hieman paremmin. :)