lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kaverusten prinsessat

Perjantaina oli koulusta jälleen kerran vapaata, joten tein sitten kahdet kynnet. Viisi tuntia tuli näiden kahden neidin kanssa kynsiä yhteensä väkerrettyä. Ensimmäiseksi tein huollon ja uusimme tipit kokonaan, joten se oli aikaavievin prosessi. Koristeeksi valikoitui glitter henkilön lempivärissä, vaaleanpunaisessa. Kynnet koristeltiin kahdella hileellä. Ihan perus vaaleanpunaisella glitter dustilla sekä vaaleanpunaisella mix-hileellä, jossa on hopeaa seassa. Nimettömät sai koristeeksi kaksi strassia.




Toiset kynnet saivat ranskalaisen manikyyrin. Käytin tällä kertaa valkoisen kärjen tekemiseen Mereneidin valkoista rakennegeeliä. Kynsiin valittiin vielä vaaleanpunainen glitter diamond -hile, jota laitettiin ensin vain nimettömään. Siihen kuitenkin ihastuttiin niin, että laitettiin jokaiseen kynteen sitä hieman. Strassit pääsivät vielä nimettömiä näissäkin kynsissä koristamaan.




Molemmat kynnet tein Vylet Nailsin 1-vaihegeelillä ja Cesarsin Sealing -geeliä laitoin jälleen viimeistelyksi. Viilaa olisi jälleen saanut heilutella rohkeammin, mutta toisten kynsien kohdalla minulle iski jälleen sokeus, enkä oikein huomannut virheitä kuin vasta jälkeenpäin kuvasta katsottuna. Tätä täytyy työstää kyllä, mutta harvemmin on aikaa tehdä useammat kuin yhdet kynnet perätysten. Harjoitusta vaan lisää, en kuitenkaan ole tehnyt kynsiä kuin vasta vuoden verran. Molemmat olivat kuitenkin tyytyväisiä kynsiin ja se sai jälleen minulle hyvän mielen aikaiseksi. :)

2 kommenttia:

  1. Kivat! Tosiaan alemmissa olisi vähän saanut viilaa heiluttaa, mutta silti hyvät ! :)

    VastaaPoista