maanantai 2. syyskuuta 2013

Kultaa äipälle

Eilen sunnuntaina siis äitini tuli laittamaan pitkästä aikaa rakennekynnet. Edellisestä kerrasta onkin kai jo reilu vuosi, ellen ihan väärin muista. Äidillä on sama ongelma kuin minulla oli ennen kynsijuttujen aloittamista eli hän repii ja pureksii kynsiään eli siis rakennekynnet toivottavasti taas ovat apuna ongelmaan. Kynsinauhat kuitenkin olivat todella nätissä kunnossa ja äiti olikin irroitellut ne appelsiinipuutikulla ennen käsittelyyni tuloa. Pituutta ei siis tullut laitettua kynsiin tipeillä kovinkaan paljoa, mutta jonkun verran kuitenkin. Käytin siis kynsien teossa luonnollisia tippejä sekä Ndedin 3-vaihegeelejä tuttuun tapaan.

Kynsiin valikoitui koristeeksi kultainen glitter. Itse kyllä taisin tarjota sitä, kun toiveena oli jotain vaaleaa. Levitin toiveiden mukaan tuon hileen liukuvasti, kun äiti oli ihaillut siskoni liukuvia turkooseja kynsiä. Käytin vain yhtä glitteriä, mutta, jos olisin ottanut kaveriksi tummemmankin hileen olisi kyllä kynsistä tulleet mielenkiintoisemmat. Kuitenkin tuo yksivärinenkin näyttää kivalta ja äippä oli tyytyväinen, joten se on tärkeintä. :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti