tiistai 25. joulukuuta 2012

Loput jouluhöpötykset

Pahoittelut siitä, että en ole ehtinyt blogin parissa viettämään aikaa, kun tuo joulu tulikin liian nopeasti ja en ehtinyt koko asiaa tajuamaan. Moni asia jäi tekemättä esimerkiksi joulusiivous... Julkaisen nyt kerralla sitten kahdet kynnet ja ne ovat sitten ne viimeiset joulukynnet, joita tein. Aloitan vaikka omista kynsistäni.

Elikkä perjantaina iski paniikki tehdä itselle kynsihuolto, koska vasemman käden etusormen geelaus sanoi sopimuksen irti ja geeli oli lähtenyt irtoamaan ihan kokonaan kynnestä ja mikä tässä oli outoa niin kynsinauhoista päin. Koskaan ei näin ole minulle käynyt ja geeli oli siis ihan alimmaisia kerroksia myöden irti puoleen kynteen asti. Toki tähän varmasti vaikutti kynsien huono kohtelu työssäoppimassa, laiskuus öljyämisen ja rasvaamisen suhteen sekä pakkanen. Viilaaminen tuntui sitten sen verran ikävältä, joten päätin suosiolla leikata koko kynnen pois ja liimata tipin.

Laitoin taas tuota Ndedin make up -geeliä pari kerrosta kynsille ja sen päälle tein sitten punaisella värigeelillä vinon ranskalaisen, jonka rajalle asettelin pienellä siveltimellä punaista diamond hilettä. Ai, että tuli jouluiset!




Sitten niihin toisiin joulukynsiin. Näihin käytin koristeluun toiveiden mukaan punaista ja hopeaa hilettä!




Voisin kai tässä hieman listailla noita joulupukin tuomia lahjoja, jos sattumalta, joku on kiinnostunut kuulemaan, mitä sain! :)

- Suklaata
- Korvakoruja
- Meikkisetti
-Nipsu ja Mörkö muumimukit <3
- Hiuksiin muotoilulahjapakkaus
- Tuoksulahjapakkaus
- Laukku
- Paita
- Satulatuoli
- Sähköviila

Nyt sitten kuva vielä tuosta ihanasta valkoisesta kuusestani! 






3 kommenttia:

  1. Minulla ainakin kynnet ilmaantuu aina juuri sieltä kynsinauhan päästä ja leviää pidemmälle kynnen kärkeen jos huoltoa ei tee ajoissa. Vai ymmärsinkö väärin mitä tarkoitit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Toi oli vaan outoa, kun en ollut huomannut mitään ilmaantumista, ihmettelin vain miksi kynsi tuntuu jotenkin hauraalta ja taipuu oudosti ja sitten paljastuikin mukava ilmaantuminen, joka oli jo lähes kynnen kärjessä asti. Siististi kyllä tuo geeli olisi lähtenyt, jos kokonaan olisi kärkeen asti päässyt. :) Hassua oli vielä se, että huollosta oli vajaa kaksi viikkoa. :D

      Poista
    2. Salakavala ilmaantuminen :)

      Poista