sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Viburnum -kynnet

Moni varmaan ihmettelee, että mitkä ihmeen Viburnum -kynnet, joten selitämpä vähän ensin mistä on kyse. Elikkäs kyseessä on Viburnum eli suomenkieliseltä nimeltään heisi, jota käytetään kukkasidonnassa ja myöskin koristekasvina puutarhassa. Otin tuossa joku aika sitten kukkakaupasta sitä hieman kotiin ja päätin testata saisinko kuivattua itse kukkia kynsiin, kun kyseisessä kasvissa kukat ovat pieniä ja sopivan kokoisia nail artissa käytettäviksi. Jonkun aikaa pidin kukkia maljakossa pöydällä ja kun huomasin, että kukkia alkaa hieman varista niin otin kirjan ja ravistin oksaa sen päällä ja lättäsin kirjan kiinni ja unohdin sen laatikkoon.

Muistin sitten viikkoja myöhemmin tämän kuivausoperaation ja avasin kirjan ja siellähän oli siistejä kuivakukkia. Suunnittelin sitten heti kynnet ja nyt ne toteutin vihdoinkin. 
 
Kukat ovat siis vaaleanvihreitä, joten päätin sitten tehdä omat kesäkynteni käyttäen kukkien lisäksi limenvihreää hilettä. Kynnet tein siis vain yhtä hilettä käyttäen, vaikka kärki onkin tummempi. Siihen on syynä mustat tipit, joita en jaksanut poistaa. Suunnitelmissani on taas kerran kynsien kasvatusprojekti, kun alan olla kyllästynyt tippeihin ja niiden uusimiseen ja muuhun säätöön. Mustat tipit koristelujen alla kyllä elävöittävät koristelua kivasti.




Koristelut tein näihin kynsiini niin, että rakenteen alle levitin tuon glitterin. Viilasin kynnet tasaisiksi ja muotoon, jonka jälkeen kiinnitin itse kuivaamani kukkaset viimeistelygeelillä. Nämä kukat asettuivat hyvin ilman mitään kikkailuja, kun ovat todella ohuita. Laitoin kerroksen päällysgeeliä kukkien päälle ja laitoin keskustaksi niihin kirkkaat strassit. Lisäsin kolmannen kerroksen päällysgeeliä, tällä kertaa kuitenkin Cesarsin Sealingiä. Kynnet tein itselleni pitkästä aikaa Ndedin geeleillä, joten saa nähdä kuinka hyvin pysyvät.




Pikkusiskoni sai tuossa perjantaina vihdoinkin todistuksensa kouraan ja tuoreelle lähihoitajalle piti sitten tietenkin viedä kukkia. Tein kimpun käyttäen kallaa ja hortensiaa. Onnea muillekin valmistuneille! :)



2 kommenttia:

  1. Hihihihii mä nyt miehitän sun blogis täyteen kommentteja.. :'D Mutta siis nääkin kynnet, I-HA-NAT!!! :O
    Sun pitäis laittaa vähän suurempia kuvia (jos multa kysytään) kun nää kuvat on muutenkin niin hyvälaatusia! Ois kiva nähdä suuremmassa koossa myös.. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Mä taas jotenki tykkään pienemmistä kuvista mut oon tosiaan lukijoiden kannalta myös ajatellu asiaa, et ehkäpä laitan jossain vaiheessa isompia kuvia :-)

    VastaaPoista