sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Koristelukokeilua siskolle

Pääsimpä sitten vihdoinkin käsiksi Ndediltä tilaamiini kynsikamoihin. Hieman oli mutkia matkassa, kun pakettia oltiin toimittamassa porukoilleni, mutta ovikoodista johtuen se palasi takaisin jonnekin DHL:n mestaan, josta sitten pääsiäisen jälkeen se päästiin noutamaan. Nyt kuitenkin murut ovat kotona. :D

Mitään sen ihmeellisempää roinaa en tilannut, lähinnä vain tarpeellisia välineitä kuten puhdistuslappuja, suusuojaimia, viiloja, imurin pölypusseja sekä uv-valolaitteeseeni toisen pohjalevyn. Lisäksi tietenkin halusin puhdistuslappurullille telineen, joka sitten osoittautui luultua isommaksi, mutta ei haittaa. Geelejä piti tietenkin hankkia hieman varastoon täytteeksi, joten tilasin kaksi purkkia Vylet Nailsin 1-vaihegeeliä ja mustan sekä valkoisen värigeelin odottamaan aiempien loppumista. Uutena sitten tilasin kaksi värigeeliä, Changeling Whiten sekä Autumn Fuchsian. Niistä sitten lisää, kun pääsevät käyttöön asti. :)

Geelilakoille tilasin myös poistoaineen, kun sen sai edullisemmin tietenkin Ndediltä. Lisäksi paketista löytyi ylimääräisinä 30ml Soft White ranskisgeeli, dotting tool ja kynsitarra-arkki.




Nyt niihin siskon kynsiin. Halusin kokeilla jotain uutta tällä kertaa, joten päätin tehdä v-mallisen ranskiksen. Koristeluun käytin ensin valkoista värigeeliä, jolla muotoilin lähinnä avuksi vain tuon kärjen muodon. Toki se toimi pohjana, että hileet näkyvät paremmin. Levitin seuraavaksi tummempaa vaaleanpunaista hilettä valkoisen geelin rajalle, sitten valkoista glitteriä ja lopuksi siihen päälle vaaleampaa vaaleanpunaista.

Ennen viimeistelygeeliä päätin lisätä vielä vaaleanpunaista glitter diamondia hieman kynsille ja laitoin vielä hopeisia strasseja.






Viime viikolla piti vähän kiirettä taas koulussa, joten kynsiä en ehtinyt tekemään, enkä muutenkaan kirjoittelemaan tänne. Siitä siis tuo pieni tauko taas. Meillä oli koulussa näyttöviikko ja teimme messuosaston Piha- ja puutarhamessuille Turkuun. Näyttö sujui hyvin, ainoastaan tuosta kirjallisesta suunnitelmasta tuli vähän huonoa palautetta, mutta siitä huolimatta kiitettävähän sieltä tuli. :)

2 kommenttia: