torstai 26. heinäkuuta 2012

Sweet As Candy

Blogini keskittyy kynsiin, mutta ajattelin kuitenkin hieman höpöttää muustakin. Olen aika laiska meikkaaja, täytyy myöntää. Pidän meikkaamisesta vaikka en siinä mikään mestari ole, mutta en vain jaksa aina. Olen sen verran aamu-uninen, että usein nukun mielummin pidempään.

Tykkään meikata värikkäästi, yleensä tartun kuitenkin aamuisin Wet n Wildin Sweet As Candyyn. Siskoni oli ostanut joskus tällaisen ja pitihän minunkin hankkia oma. Maksoin tästä joskus vajaa vuosi sitten kolme euroa Seppälässä, joten oli mieluisa löytö. :)



Jos arkena jaksan tarttua siveltimeen, meikkini on yleensä simppeli yhdellä vaalealla luomivärillä ja mustalla rajauksella. Juhlimaan lähtiessäni panostan sitten enemmän ja joskus saatan käyttää kaksikin tuntia pelkästään meikkaamiseen, kun taas arkena asia hoituu 10-15 minuutissa.

Tässä pari arkistojeni kätköistä löytynyttä silmämeikkiä. En tosiaan kovin ihmeellinen meikkaaja ole, kuten kuvista huomaa.






Tämä olisi kyllä tylsä meikkiblogi. Uusia meikkejäkin ostan yleensä silloin, kun on pakko. Onneksi kynsien suhteen en ole laiska, vaikka postaustahti niistä on ollut viimeaikoina mitä on, koska itsellänikin on kynsissä geelit ja en kovin paljon ole muille kynsiä tehnyt. Onhan se välillä kiva vähän muustakin höpöttää, kun olla hiljaa vaan. :D Kai sitä tarvitsisi joitain lakkauksiakin jossain vaiheessa väsätä, jotta saadaan niitäkin taas tänne. Muita kynsiblogeja seuratessa on lakkaushimo meinaa taas kasvanut. ;)

4 kommenttia:

  1. Enemmän meikkauksia vaan! :--) Vaihe vaiheelta, tiedän et osaat meikata tosi kauniisti!

    -Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos. :) Jos sitä jaksais jossain vaiheessa taas väsäillä jotain kivaa ja sais tänne asti jutun väsättyä. Pidetäämpä mielessä. :)

      Poista
  2. Mulla on toi ekan kuvan luomivärisetti musta-harmaa-valkoisena ollut kohta vuoden ja vain musta on kohta kulunut loppuun :D muita käyttäny ehkä pari kertaa.

    VastaaPoista