tiistai 1. lokakuuta 2013

Kukkasidontaa!

Nyt on meneillään vihersisustuksen näyttöviikko ja itse sain kirjallisen osion palautettua eilen, joten tämän aamun olen kirjoitellut opinnäytetyötäni, kun palautus tapahtuisi viikolla 43, joten ei tässä turhan paljon enää tuota aikaa ole ihmetellä. Kaksi edellistä viikkoa onkin mennyt sitten kukkasidonnan kertauksen parissa ja ensi viikolla onkin sitten vuorostaan kukkasidonnan näyttö. Meinasin tässä sitten jakaa hieman noita tuotoksiani noilta kahdelta treenaus/kertaus viikoilta, jotka ovat enemmän tai vähemmän onnistuneita. Varautukaa oikein kukkaisaan kuvatulvaan!


Ensimmäinen kimppuväkerrys noilla kertausviikoilla. Olin kieltämättä hieman hukassa.




Seuraavassa kimpussa aloin sitten herkistelemään.




Äitienpäivän kukkakoria parityönä englanniksi. Oli kyllä mielenkiintoinen päivä.




Pullokoristetta.




Morsiussidontahan ei kuulu meidän puutarhuriopintoihin, mutta päästiin kokeilemaan.




Ei se oo ihan pyöreä. :(







Siinä oli sitten jotain niitä treenitöitäni. Lohduttavaa oli kyllä kuulla, että tuskin on ongelmaa päästä näytöstä läpi. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti