keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Hillittyä hopeaa

Nyt sitten vuorossa ne omat kynteni, joihin olin saanut idean jo aikoja sitten, mutta nyt vasta toteutin ne. Halusin siis jotain hillittyä sävyä kynsilleni edellisessa postauksessa mainitsemilleni syntymäpäiville sekä ristiäisiin. Niimpä siis päädyin hopeaan hileeseen. Ideana oli siis tehdä hopea ranskalainen, mutta koristella nimettömät strasseilla. Valitsin sitten tietenkin pienimmät strassit ja niiden asettelu yksi kerrallaan oli hermoja raastavaa ja vei aikaa, joten tuskin näin pienillä strasseilla tulee tehtyä enää tällaista koristelua.

Kynnet tein siis noin viikko sitten ja kuvat olen ottanut vasta äskettäin, joten kynnet ovat jo muutamia päiviä nähneet kuvissa. Käytin kynsissä geeleinä Mereneidin kirkasta vaaleanpunaista rakennegeeliä sekä Cesarsin Sealing -geeliä viimeistelyyn. Luovuttuani Mereneidin Camouflage -geelistä ei ole ollut ongelmia pysyvyydessä, tuo kirkas vaaleanpunainen rakennegeeli pysyy oikein hyvin yksinään käytettynä. :)






Laitan tähän loppuun vielä ristiäisiin tekemäni asetelman kastepöydälle.



7 kommenttia:

  1. vau, nuo nimettömät näyttävät kyllä upeilta :) ja ihan näin puskista kyselen että missä opiskelet puutarhuriksi? olen itse vähän miettinyt samaa alaa, mutten oikein tiedä mihin sitä kannattaisi lähteä opiskelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Opiskelen Piikkiössä Ammattiopisto Liviassa (entinen Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitos). On kyllä mukava koulu, joten suosittelen. :)

      Poista
    2. Oukei, kiitos tästä! Pitääpä vähän vielä katsella livian sivuja :)

      Poista
  2. Tästäpä sain hyvän idean kastepöydän kimppuun, aion sen itse rehdä vaikken puutarhuri olekaan :D jospa onnistun.

    VastaaPoista