torstai 8. elokuuta 2013

Uudet tuulet

Viime viikonloppuna hyppäsin junaan yksikseni ja menin hieman isän luokse vierailemaan. Kolme yötä tuli siellä nukuttua ja kotiin palasin uuden tietokoneen kanssa. Tai ei tämä mikään uusi ole, mutta minulle on. Parisen vuotta tämä kuulemma oli saanut pölyttyä ilman käyttäjää, kunnes iskä sitten ehdotti, että voisi antaa kyseisen läppärin minulle, jos vain vanha kelpaa. Nyt muutamia päiviä tällä surffanneena voin kyllä hyppiä ilosta, kun kone toimii kuin unelma verrattuna tuohon vanhaan pöytäkoneeseen, mikä vei hirveästi tilaakin. Hetken varmaan kestää taas tottua tämän käyttöön ja varsinkin kuvien muokkaaminen ilman oikeaa hiirtä oli hieman haastavaa, joten täytyy mennä jossain vaiheessa kaupoille.

Nyt kuitenkin asiaan eli kynsiin, jotka eilen huolsin. Huomasin, että en ollut julkaissut niistä aiemmista kuvaa blogissani ollenkaan! Kuva on varmasti jossain valmiiksi muokattuna, mutta en nyt ala sitä etsimään miljoonien kuvien joukosta tuolta ulkoiselta kovalevyltä, johon siirsin vanhalta koneelta kaikki kuvat. Menisi pieni ikuisuus sitä etsiessä varmasti. :D
 
Kynnet koristeltiin tällä kertaa hääkuntoon. Toiveena oli valkoista ja jotain bling blingiä, joten päädyin tekemään ranskalaisen valkoisella Mereneidin rakennegeelillä ja koristelin sitä hopealla mix-hileellä sekä kirkkailla strasseilla. Kynsien muodon pidin samana, mutta lyhensin niitä hieman. Geeleinä käytin tälläkin kertaa Ndedin 3-vaiheita. 
 




Ensi tiistaina jatkuu taas koulu ja voin kyllä sanoa, että oikein ärsyttää. Tokihan se on mukava saada taas päiviin muutakin täytettä kuin kotona möllöttäminen, mutta hirvittää herätä taas kuudelta. Muutenkin koko hoitoa on jäljellä enää marraskuun about puoleen väliin asti, joten opinnäytetyökin tulisi tehdä joskus tässä piakoin. Toivottavasti kaikki menee syksyllä putkeen ja pääsen mäkeen tuolta opinahjosta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti