sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Ensimmäisiä rakennekynsiä

Niinhän siinä kävi, etten voinut vastustaa ajatusta tilata aloituspakkausta rakennekynsien tekoon geeleillä. Mitään kurssia kynsien tekemiseen en ole käynyt, vaikka toki ajatuksena on ollut. Ehkä sitten myöhemmin. Eilen pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan kynsien tekemistä ja koekaniineiksi päätyi äitini sekä siskoni. Hidastahan tuo tekeminen oli, molempien koekaniinien kynsiin meni koko päivä.

Ihan ensimmäisenä tein äidilleni kynnet. Tilanne hänen omien kynsien kanssa oli se, että ne olivat todella lyhyet ja hänen ongelmansa on kynsien pureskeleminen. Pituutta tämän takia ei kynsiin tehty paljon.




Siskollani taas oli varmiiksi pitkät kynnet, mutta ne olivat huonossa kunnossa. Viilattiin ne melko lyhyiksi ja tehtiin tipeillä pidennykset. Hän halusi ihan perus ranskalaisen manikyyrin ilman mitään koristeita, joten sellainen tehtiin valkoisella värigeelillä.





Koristeluihin ei tällä kertaa panostettu kunnolla, koska minulla on vielä hieman huono valikoima glittereitä ja muita koristeita. Ensimmäisessä huollossa sitten laitetaan paremmat koristelut molemmille. Lopputulos molemmilla oli mielestäni ihan kelvollinen, vaikka parannettavaa löytyy ja paljon. Kuitenkin nämä olivat ihan ensimmäiset kynnet, jotka tein ja olen niihin ihan tyytyväinen. Harjoitus tekee mestarin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti