torstai 19. tammikuuta 2012

Cracked Effect

Ulkona on talvi ja kylmä, siitä sain idean näihin kynsiin, jotka tässä nyt aion esitellä. Lakkoina käytin Dependin vaaleansinistä Nr. 246, jonka ostin joulun jälkeen Kicksistä alehintaan 0,90 €. Käytin myös Dependin valkoista Cracked Effectiä ja Dependin päällyslakkaa.

Halkeilevat lakat ovat jo unohtuneet lakkalaatikkoni pohjalle.

Ensin kynnet lakataan värilakalla ja annetaan kuivua hetken.


Kynsille levitetään lakkaa, joka kuivuessaan halkeilee. Omani oli paksuuntunut ja sitä oli todella ikävä levittää, kun kerroksesta tuli todella paksu. Onneksi se kuitenkin halkeili ihan kelvolliseksi. Lopuksi vielä päällyslakkaa kerros tai kaksi ja valmista on.



Kotona odotti tänään kiva yllätys, kun postinkantaja oli jättänyt lappusen isokokoisesta kirjeestä. Sieltä paljastui uusia kynsilakkoja 17 kappaletta ja voitte arvata vaan kuka oli innoissaan! Kuvaa näistä tulee myöhemmin, kun ehdin tutustumaan niihin paremmin. Tarkoituksena oli laittaa heti kuvaa, mutta kamerani oli toista mieltä, akku meinaa loppui heti, kun sain yhden kuvan otettua ja se ainoa epäonnistui!

Oikeestihan mä tiesin, että tällainen paketti on mulle tulossa. Aikaisemmin tällä viikolla sain jo multimediaviestin mistä paljastui mitä postinkantaja tulee mulle kiikuttamaan. Suuri kiitos lakkojen lähettäjille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti