perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kynsien tuunausta

Tässäpä sitten se koristelu, jonka tein noiden keltaisten juhannuskynsieni päälle! Kaivelin tarroja ja kaikkia muita koristeita, mutta mikään ei juuri sillä hetkellä oikein iskenyt. Rohkenin sitten maalailemaan akryylimaalilla kynsiin jotain epämääräisiä viivasysteemejä. Aiemmin en ole maalannut muuta kuin leopardikuviota kynsiin, joten oltiin kyllä mukavuusalueen ulkopuolella. 
 
Siveltimeni ovat tähän hommaan kyllä aivan syvältä, kun ovat melko paksuja, mutta väliäkös tuolla, kun tämä nyt kuitenkin oli tällainen kokeilu lähinnä. Vasurilla oli kyllä vaikea edes yrittää saada aikaan noita viivoja ja niistä tulikin hieman paksumpia, kuin oikeella kädellä maalatessa. Lopputulos ei ole täydellistä nähnytkään, mutta on tämä kivaa vaihtelua koristeluissa. Halusin vielä strasseja kynsiin, joten laitoin yhden tuohon viivojen kohtaamiskohtaan, eikä lopputulos ole hassumpi. Nyt ehkä kehtaa muillekin yrittää maalata jotain. :D







2 kommenttia: