maanantai 14. lokakuuta 2013

Täällä taas

Taas on sittten tovi vierähtänyt edellisestä postauksesta. Ei sitä edes huomaa, miten päivät vaan kuluvat. Viime viikolla oli koulussa kukkasidonnan näyttö ja se imi kyllä kaikki mehut meikäläisestä, kun stressi oli sen verran kova. Nyt sekin on onneksi takana päin ja muutenkin ennen valmistumista on jäljellä enää vain opinnäytetyön palautus ensi viikolla, sen esitys ja viikon työssäoppiminen, johon sisältyy asiakaspalvelun näyttö. Vähiin siis käy tuo opiskelu. 

Olen minä kyllä tässä muutamia kynsiäkin tehnyt, mutta ei sitten ole ollut jaksamista alkaa niitä käsittelemään ja kirjoittelemaan blogiin niistä. Nyt kuitenkin on syysloma, vaikkakin tuo opinnäytetyö kummittelee pahasti tälläkin hetkellä, niin annan itselleni hetken aikaa bloggailuun.

Nämä tämän postauksen kynnet ovat saman henkilön kaksi viimeistä kynsihuoltoa. Violeteissa kynsissä on kahta erisävyistä violettia glitteriä ja geelinä toimi tässäkin huollossa Nded.




Jostain mystisestä syystä nuo violetit kynnet eivät pysyneet niin kauan kuin kynnet yleensä tällä henkilöllä pysyvät, joten uutta huoltoa tehtiin eilen. Vaihdoin samalla uudet lamput uv-vehkeeseeni, kun olen vahvasti alkanut epäillä niiden vetelevän viimeisiään. Viilasin sitten reippaasti geelit pois osittain ihan pohjalle asti, että varmasti kaikki ilmaantumiset lähti pois. Koristeeksi näihin laitettiin mustaa glitteriä ja sen kaveriksi hopeaa.



2 kommenttia:

  1. Nätit kynnet kummatkin! Mun on pakko todeta, että jos oma (sairaala)työni joskus tuntuu raskaalta päivästä toiseen niin haaveilen vähän jostain kukka-aiheisista töistä kuten juuri mainitsemastasi sidonnasta, niin tuntui hassulta ajatukselta että sellainenkin voi stressata. Mutta siis varmasti voi, en epäile - ja varsinkin jos on näyttökoe! Tsemppiä loppumetreille kouluun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä työ kukkakaupassa on ajoittain todella rankkaa, mutta jokaisessa työssä on omat hyvät ja huonot puolensa :)

      Poista