maanantai 14. lokakuuta 2013

Omat kynsiongelmat

Omien kynsien huolto on ollut tässä viimeaikoina vihonviimeinen asia, mitä jaksaisi tehdä. Varmaan nelisen viikkoa aiemmat geelit pysyivät tukevasti kynsissäni, kunnes peukalo sanoi sopimuksen irti. Tein sitten peukalolle fiksauksen ja samalla sitten halusin taas mennä koristelujen suhteen siitä, mistä aita on matalin, joten otin testiin uuden geelilakan, joka oli tuossa Ndedin paketissa, joka tuli jokunen aika sitten. Samallahan tuo geelilakkaus toimi pikahuoltona. Kyseessä on Nail-Eonin Shiney geelilakka ja sävynä Scarlet. Kynnet olivat kyllä kasvaneet jo mukavan pitkiksi ja geelien alla minulla siis on nyt ihan oma kynsi.




Tiedä sitten mikä mielenhäiriö minuun iski, kun kynsilleni kävi jonkun ajan kuluttua näin.




Omien kynsien kärjet alkoivat sitten irrota ikävästi geeleistä ja ne repsottivat raivostuttavasti, joten tein huollon. Tästä on aikaa muistaakseni viikon verran. Osa kynsistä sai pidennykset muoteilla. Tällä hetkellä peukalot tuntuvat reunoista murenevan käsiin, vaikka suljin reunat huolella geelillä. Tämä oma huolto kyllä oli se, joka sai minua epäilemään lamppujen tehottomuutta. Nyt sitten taas on vähän ongelmia keksiä, mitä näille kynsille seuraavaksi tekisi. Ehdotuksia otetaan vastaan!



2 kommenttia:

  1. Kysyisin nded-geelilakoista. Kuinka hyvin ovat pysyneet? Tilasin nimittäin myös sieltä yhtä ja toista, geelilakkojakin ja vasta yhtä testattu tutun kynsiin (eilen). Myös Orlyn ja Kynsitarvikkeen geelilakkoja ja soak off-värigeelejä on testattu. Mitä laitat nded-geelilakan alle? Joku (mikä?) primer? Eri merkeillähän on eri ohjeet, toisilla ohjeistetaan laittamaan primeri vain kärkiin, toisilla koko kynteen jne. Sama buffauksen kanssa. Myös Primerit tuntuvat olevan aika erilaisia. Vielä yksi kysymys: kuinka kauan kovetat nded geelilakkaa? Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis olen käyttänyt niitä rakennekynsien päälle, joten luonnonkynsistä ei ole kokemusta. Kyllä ne rakenteen päällä kestävät viikkoja. Yleensä siis laitan geelilakan vanhojen rakennekynsien päälle, missä on usein aika paljon kasvua. Karhennan rakennekynnen ja kasvaneen oman kynnen kevyesti ja laitan vähän Ndedin primeria. Sitten laitan jotain geeliä vaan kerroksen kynnelle, yleensä Mereneidin Kwik soak alusgeeliä. Primer levitetään vain luonnonkynnelle, eli siis jos ei ole mitään kynsillä niin sitten koko kynnelle. Tietenkin jos tekisin luonnonkynsiin, laittaisin geelilakan aluslakkaa kerroksen ja sitten värikerrokset ja lopuksi top coatin. Kovetan geelilakkoja 2-3 minuuttia.

      Poista