sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Ekat kynnet Mereneidillä

Vihdoinkin pääsin testaamaan Mereneidin geelejä ja täytyy sanoa, että ensivaikutelma oli oikein hyvä. Tällä kertaa testiin pääsi Kwik-soak alusgeeli, luonnollinen camouflage sekä kirkas paksu rakennegeeli. Lisäksi kokeilin nyt tuota Mereneidin rajojen poistajaa ja on se kyllä sellainen tuote, josta en luovu enää koskaan. Helpottaa huoltoa kivasti, kun itselläni oli melko pahat ilmaantumiset oikeassa kädessä, johtuen varmasti tästä kylmästä talvesta ja laiskasta öljyämisestä. Kuitenkin muuten kynnet eivät todellakaan ilmaannu noin nopeasti. 

Nyt kuitenkin takaisin noihin geeleihin. Kynsiä tehdessä tuo kirkas paksu geeli tuotti hieman ongelmia, kun se on viskositeetiltään huomattavasti paksumpaa kuin mihin olen tottunut. Nopeasti kuitenkin opin työstämään sitä ja oikean käden kynnet onnistuivat jo huomattavasti paremmin ja viilattavaa ei viimeistellessä ollut kovinkaan paljon. En hankkinut mitään Mereneidin omaa päällysgeeliä, joten tällä kertaa viimeistelygeelinä käytin Cesarsin Sealing -geeliä. :)

Luovuin vihdoinkin mustista kynsistä ja laitoin kynsilleni aivan upeaa sinistä glitteriä, joka on vuoden verran ollut käyttämättömänä. Nyt kuitenkin glitteriä valitessa bongasin sen ja rakastuin heti. Ihanaa vaihtelua nämä kynnet, saa nähdä alkaako tästä taas glitterkynsien aikakausi. :D



4 kommenttia:

  1. Kauniit! Mulla ei ole hajuakaan mitä tuollainen camouflage-geeli edes on tai muutenkaan mistään noista aineista, mutta hyvän näköistä jälkeä näkyy tulevan! Jos haluisin geelit niin ehdottomasti antaisin su tehdä ne, sulla on aina niin virheettömän näköisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Camouflage on sellaista ihonväristä geeliä, jolla voi peittää kynsipedin virheitä ja pidentää sitä. :) Voi kiitoksia, ihanaa kuulla, että tykkäät! :)

      Poista
  2. Todella kauniit vaikka tykkään kyllä sun mustista kynsistä ylikaiken. Pitää tehdä itsellekin vaiheessa jossain musta ranskis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekkin pidän kovasti mustasta ranskalaisesta ja mustasta muutenkin, kuten varmasti jo blogin nimi kertoo. :)

      Poista