perjantai 26. lokakuuta 2012

Lunta ja kynsien tuunausta

Toi lumentulo ei lopu sitten millään, taas kauhee lumipyry. Itse en ole talven ylin ystävä, mutta täytyy myöntää, että on se mukavempaa, kun ulkona on valoisampaa. Nappasin kuvan tuosta patiolta, kun kesällä minulla oli noissa pienissä koreissa kukkia ja nyt niihin on satanut lunta, niin näyttävät mielestäni hauskoilta!




Sitten niihin kynsiin. Taas leopardia. Olette varmaan jo ihan kypsiä näihin leopardikynsiin? Tällä kertaa laitoin kuitenkin kynsitarroilla nuo pilkut ja näihin kynsiin on hyvä syy, koska menen huomenna naamiaisiin! Kynsistä voi siis päätellä jotakin. ;) Kivaa päästä naamiaisiin ja varsinkin kivaa nähdä ihmisiä, joita en ole nähnyt aikoihin. :) Nämä kynnet menivät kyllä hieman perseelleen, kun en ole vieläkään hankkinut sitä hemmetin päällyslakkaa ja taistelin taas kerran tuon liisteri-Sechen kanssa. :D No mutta eipä näitä ole tarkoitus tuijotella ihan naama kiinni kynsissä, ei sitä kauempaa huomaa, että päällyslakka on päin mäntyä.








Sorruin tänään taas kyyläilemään vaatteita ja kenkiä netissä ja nyt olisi tulossa kengät sovitettavaksi ja yksi pitsipaita taas lisää. Ei noita pitsipaitoja voi vissiin olla koskaan liikaa, kun hamstraan niitä jatkuvasti. Nyt kyllä etusijalla olisi lämpimien neuleiden hankita. No kiroan pitsi-innostukseni varmasti sitten, kun on kovat pakkaset ja jäädyn... :D

2 kommenttia:

  1. Pitsipaitoja, -toppeja, -mekkoja ja ties mitä ei totisesti voi olla koskaan liikaa! Tuntuu pikemminkin, että niitä on liian vähän :D Mulla on vähän sama meininki: vasta posti toi pari pitsiasiaa, eikä kaapissa ole mitään erityisen lämmintä puettavaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että joku muukin taistelee tuon pitsiriippuvuuden kanssa. <3 :D

      Poista