keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Leoleopardii glitterillä

Vihdoinkin eräs ystäväni on alkanut lämmetä glittereille, joten pääsin värigeelin sijasta taiteilemaan niillä! Tällä kertaa huollossa vaihtui myös tuo neliskanttinen kynsien muoto stiletiksi, kun hän halusi kokeilla niitä. Edellisestä huollosta oli jo reippaasti aikaa, mutta kynnet olivat edelleen suht hyvässä kunnossa. Yksi kuitenkin oli irronnut, kun olimme rakentamassa messuja ja sattui pieni onnettomuus, kun kynsi oli jäänyt johonkin väliin ja napsahtanut poikki. 

Koristeeksi valitsin kynsiin fuksiaa glitter diamond- hilettä ja halusin maalata myös leopardia. Tämähän sopi kaverille, jolle iski aarrearkullani kriisi, että mitä hilettä sitten valitaan. Näitä tuli kyllä väkerrettyä kauan, kun kummallakaan ei ollut kiire mihinkään. Tuon diamond -hileen levitys oli kyllä hidasta hommaa, vaikka en laittanut niitä mitenkään yksi kerralla. Leopardien maalaaminen tuotti ongelmia, kun en ollut aluksi tyytyväinen yhteenkään pilkkuun ja pyyhin useaan kertaan ensimmäisestä kynnestä ne pois. Saatiin kuitenkin lopulta kynnet valmiiksi ja niistä tuli kyllä ihanat. :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti