tiistai 28. tammikuuta 2014

Yllätyskynnet

Kuten jo eilisessä postauksessa kirjoittelin, niin olen huoltanut omat kynteni. Nyt paljastuukin sitten mitä kynsiltäni tällä kertaa löytyy, mutta ennen sitä kuitenkin pidetään vielä hetki jännitystä yllä. Sunnuntaina äidin luona kyläillessä tartuin pitkästä aikaa lakkapulloon. Äidiltä löytyy muutamia lakkoja ja niistä valitsin sitten Lumenen lakan ja sävy oli muistaakseni Aamun valkeus. Eipä ole tullut pitkään aikaan leviteltyä kynsilakkoja kynsille kuin geelilakan muodossa. Äidiltä ei löytynyt mitään pikakuivattajaa, joten oli todellinen kärsivällisyystesti tuo kynsien lakkaaminen ilman sitä. Levitin lakkaa kynsille kaksi kerrosta ja annoin tietenkin lakan kuivua kerrosten välissä. Osumia lakkaus otti ennen kotiin pääsyä, jolloin vasta levitin päällyslakan. 
 
Lakan sävy on kyllä mieluinen ja pienet kulumiset kärjistä näkyvät vain oikein läheltä hakemalla hakemalla. Toki lakka oli aika hankala levittää, kun en ole tottunut kovin leveisiin lakkasuteihin ja hieman nuo siveltimen jäljet lakkauksessa häiritsevät. Laitan kuitenkin tämän sen piikkiin etten ole pitkään aikaan lakkaillut. :D
 





Nyt sitten siihen kynsihuoltooni. Toivottavasti kenelläkään ei ollut mitään suuria huimia odotuksia koristelujen suhteen, koska tällä kertaa lähdin sitten ranskalaisen manikyyrin väkertämiseen. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä musta ranskis ja siihen jotain hileitä lisäksi, mutta musta värigeeli vaihtuikin kesken valkoiseen ja hileetkin vaihtuivat mustaan ja hopeaan. Kuten kynsistä huomaa, niin hileet jäivät kyydistä tällä kertaa kuitenkin pois. Eipä niistä kaikesta tarkkuudesta huolimatta tulleet täydellisiä, mutta kyllä näitä katselee. Ranskis on tehty valkoisella Ndedin värigeelillä ja geeleinä käytin Ndedin 3-vaihegeelejä. Rakennegeeleistä kynsissä on käytetty Milky Pinkiä sekä Clear Pinkiä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti