torstai 31. toukokuuta 2012

Joulupukki matkaan jo käy

Tai sitten ei. Laitoin kaverini kynnet kuntoon valmistujaisiaan varten ja tietenkin kynnet piti saada punaiseen mekkoon sopivaksi. Päädyimme sitten punaiseen glitterranskikseen, kun viimeksi kynsille laitettiin liukuvasti glitteriä. Hieman jouluiset nämä kynnet kyllä ovat, mutta väliäkös tuolla, kyllä punaista voi muutenkin käyttää! Hoilottelin siinä kynsiä tehdessäni joululauluja, eikä vielä ole edes juhannus... Onnea nyt sitten kaikille muillekin valmistuneille!









tiistai 29. toukokuuta 2012

Pitkät pinkit

Väsäilimpä tuossa taas yhden kynsihuollon. Koristeluksi laitettiin tällä kertaa tyttömäistä pinkkiä glitteriä. Vitsi, että tykkään tehdä pitkiä kynsiä. Harmittaa, kun itse en oikein pysty pitämään kovin pitkiä, kun muutun ihan onnettomaksi siinä kohtaa, kun tarvitsisi pakata asiakkaalle kukkia ja tehdä solmuja. Kesälomalla haluan kyllä itselleni todella pitkät kynnet!



sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Pinkit kesäkynnet

On kyllä ollut tällä viikolla ihanat ilmat ja onneksi olen saanut olla paljon ulkona työssäoppimispaikallani. Vihdoinkin pääsee vapaa-ajalla esittelemään varpaankynsien geelauksia. ;) Minun piti kirjoitella aikasemmin, mutta en ole oikein ehtinyt. Postiluukustani tipahti taas kynsikoristeita ja kynsiöljykyniä. Omien kynsieni geelauksen myötä olen luopunut Dependin myrttiöljystä, kun öljykynää on huomattavasti kätevämpi käyttää, kun tarvitsee vain sipaista öljyä kynnen taakse ja kynsinauhoille. Tällä kertaa tilasin kauan himoitsemani tumman violetin glitterin. Tarrat tulivat kaupanpäällisenä.




Omat kynteni kaipasivat jälleen huoltoa ja tällä kertaa lyhensin niitä aika reippaasti. En ollut oikein varma mitä tällä kertaa haluaisin kynsiini. Mieleni teki kuitenkin käyttää neonpinkkiä värigeeliä. Alotin kynsien teon ilman mitään ideaa ja levitin kaksi kerrosta värigeeliä ja perus ranskalainen sillä oli tylsääkin tylsempi. Päädyin kokeilemaan miltä kynnet näyttäisivät, jos laittaisin mustaa glitteriä värigeelin rajalle. Tylsältä näytti vieläkin, joten päädyin pinkkiin glitteriin ja levitin sitä värigeelin päälle. Mikään maailman onnistunein teos nämä kynnet eivät kyllä ole, mutta kyllä näissä nyt viihtyy, kun sitä himoitsemaani pinkkiä näissä nyt kuitenkin on. Innostuimpa tällä kertaa ottamaan kesäisen kuvan kynsistäni.





tiistai 22. toukokuuta 2012

Kynsilakkasormuksia

Tässä niitä nyt olisi! Kynsilakkasormuksia siis. Olen väsännyt niitä useita ja osa lasikapusseista on vielä vailla sormuspohjaa, kun olen ollut laiska liimailemaan. Sormuksiin olen siis käyttänyt kynsilakkoja ja irtoglittereitä pääsääntöisesti, toki joissain yksilöissä olen käyttänyt jotain muutakin. Laitan nyt kuvia vain niistä sormuksista, jotka ovat täysin valmiita ja myöhemmin näitä tulee sitten lisää.

Olen tehnyt näitä sormuksia sen verran monta, etten valitettavasti pysty muistamaan kaikkia lakkoja joita olen käyttänyt näissä. Jätän siis suosiolla kirjottamatta lakat, mutta toki voi kysellä, jos haluaa tietää jostain enemmän. Yritän sitten pähkäillä. :)








Tämä viikko on alkanut väsäilemällä koulussa patiosisustusta kierrätys- ja tee-se-itse-teemalla. Harmi vaan, että kamera oli kotona niin en saanut otettua kuvia kivoista ideoista! Huomenna olisi taas paluu työssäoppimaan jälkeen kahden päivän pikavisiitin koulussa.

Kävimme eilen opettajamme kanssa kahdella eri kirppiksellä ja tein löydön omalle parveketerassihässäkälleni! Olin ajatellut, että karmeisiin puusäileikköihin on saatava jotakin kukkaa, mutta mitään köynnöstä en halua. Keksin idean kiinnittää säleikköön jonkunlaisia purkkeja ja niihin laittaisin kukkia. Kirpparilta löytyikin sitten kivoja pikkukoreja ja kiinnitin ne säleikköön.Vitsi tuo kuva on ihanan kesäinen, kun on niin vihreää. :)


Koreista löytyy muratti sekä orvokkeja.



Olihan sitten pakko ostaa nuo ihanat ämpäritkin, kun sellaisiin törmäsin kaupassa. Koulussa himoitsin vastaavanlaista luokkakaverini ämpäriä. Istutin ämpäreihin muratit sekä samettikukkia.



sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Marjapuuroa

Siskoni kynnet saivat tällä kertaa marjapuuron väristä glitteriä. Pitkäänhän hänellä on ollut vain perinteinen ranskalainen manikyyri jollain pienellä koristuksella. Tarkoitus oli tehdä nimettömiin koristelut tarroilla ja strasseilla, kun kynnet ovat valmiit, mutta siskoni muutti mieltään ja jätettiin koristelut pois. Kuvissa tuo glitterin väri ei oikein näytä yhtä nätiltä mitä se todellisuudessa on. Laiska kuvaaja olin taas ja kuvasin kuvat salamalla, enkä siirtynyt esimerkiksi terassille luonnonvaloon. Siskoni oma kynsi on siis tässä jälleen geelattuna ilman minkäänlaisia pidennyksiä ja kynsiä lyhennettiin reilusti tämän huollon yhteydessä.

Siskoni innostui kynsilakkasormuksista kovasti ja kuvissa näkyvän sormuksen olen tehnyt hänelle. Lakkoina Wet n Wildin Halucinate ja Natural Coden valkoinen. Lisää sormuksia tulee, kunhan saan niitä kuvattua :)





lauantai 19. toukokuuta 2012

Kynsien koristelua ja kynsilakkasormus

Kovin kauaa en viihtynyt pelkillä glitterkynsillä. Ne olivat mielestäni tylsät ja kaipasivat koristelua. Koristelussa käytin tarroja ja strasseja ja koristeet laitoin puhtaiden geelikynsien päälle ja viimeistelin päällyslakalla. Näin saan vaihdeltua koristeluita, jos alkaa kyllästyttämään. Tuskin kyllä viikkoa kauempaa viihdyn näissä sinisissä glittereissäni. Tykkään taas kerran kynsistäni ja koristelut ovat kivat, vaikka ei nyt mitenkään ihmeelliset ole.



Uutena villityksenä olen alkanut väsäilemään kynsilakkasormuksia ja tietenkin tässä sormuksessa on samaa glitteriä, kun kynsilläni. ;) Laitoin ensin lasikapussin "väärälle puolelle" väritöntä lakkaa ja ripottelin siihen glitteriä. Annoin kuivua ja toistin saman ja sitten annoin taas kuivua ja liimasin kiven sormuspohjaan. Idean sain Sonnen blogista ja tarkempi ohje sormuksen tekoon löytyy täältä. Kunhan saan tehtyä lisää sormuksia niin laitan kuvia.





torstai 17. toukokuuta 2012

Omien kynsien huolto

Päätin huoltaa omat kynteni, kun kynnet olivat kasvaneet jo sen verran, että kasvuraja häiritsi minua. Olin häivytellyt sitä kirkkaalla lakalla, mutta se häiritsi silti. Hieman reilu viikko sitten siis geelasin omat kynteni, jotta ne kestäisivät työssäoppimiseni paremmin. Muutenkin koristelut alkoivat kyllästyttää, kun olen tottunut vaihtamaan kynsilakkaa lähes päivittäin.


Punainen viiva näyttää geelin rajan, jos muuten ei sitä huomaa. :)





Viilasin geelit lähes kokonaan pois, koska koristelut olin aloittanut pohjageelin päältä ja halusin ne kaikki pois. Viilasin kynsiä hieman lyhyemmiksi ja pidin edelleen muodon samana, kun se on ollut töissä sopiva ja toimiva.




Levitin kynsille primerin ja pohjageelin. Rakennegeeliä laitoin viisi ohutta kerrosta ja koristeluksi valitsin tällä kertaa sinisen glitterin. 




Viilasin kynnet tasaisiksi ja viilasin reunoista muotoa paremmaksi.




Lopuksi vielä viimeistelygeeli kynsille. Käsivoidetta ja kynsinauhoille öljyä ja valmista tuli. Tein kynsistä tällä kertaa yksinkertaiset, kun ajattelin tehdä kynsiin koristelut myöhemmin strasseilla ja tarroilla, jos taas kyllästyn. :)




Huolsin tänään myös kaverini kynnet, mutta en sitten muistanut ottaa niistä kuvaa. :( Äidiltäni poistettiin geelikynnet, kun hän ei kesällä pääse kynsiään huoltamaan. Tein kuitenkin lakkauksen äidille Kicks Make Up Nailpolish Studio 54 -lakalla ja koristeeksi laitoin tarroja. :)




maanantai 14. toukokuuta 2012

Kynsikuulumisia

Tänään tosiaan alkoi työssäoppiminen ja olen samassa paikassa kuin viime kerralla. Eilen olin sitten "oikeissa" töissä siellä, kun oli äitienpäivä ja kyllä asiakkaita riitti! Siinä kiireessä ei kynsiä varottu sitten ollenkaan. Jos en olisi geelannut kynsiäni, niin veikkaisin, että kynsistä ei olisi näiden kahden päivän jälkeen mitään jäljellä. Ajattelin tehdä huollon mahdollisesti torstaina tai viikonloppuna, kun kynteni kasvavat sen verran kovaa vauhtia. :)

Eilen en ehtinyt tulla toivottelemaan äitienpäiviä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! 
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille.

 

En muistanut viime viikolla esitellä uusia koristeitani, joten ne tulevat sitten tässä!






torstai 10. toukokuuta 2012

Kynsilakkapullojen huoltoa

Minun on jo pitkään pitänyt käydä läpi kaikki kynsilakkani ja katsoa mahtaako joukossa olla sellaisia, joilla ei tee enää yhtään mitään. Otin sitten vihdoinkin itseäni niskasta kiinni ja levitin kynsilakkani pöydälle ja avasin jokaisen ja katsoin mikä on tilanne. Puhdistin samalla kaikkien pullojen suut ja korkin kierteet, jos niissä sattui olemaan lakkaa. Puhdistukseen käytin ihan vanulappuja, vanupuikkoja ja kynsilakanpoistoainetta. 

Lakkapulloni eivät olleet kyllä yhtään niin pahassa kunnossa kuin mitä kuvittelin. Toki joukossa oli muutama tämmöinen hirvitys. :D


Ennen putsausta ja sen jälkeen.

Muutaman lakan koostumus oli paksuuntunut sen verran, että tarvitsee ostaa ohentajaa. Joukossa oli kuitenkin kavereita, joita ei enää pelasteta, vaan niiden korkit saivat jäädä auki, jotta kuivuvat kunnolla. Sen jälkeen ne päätyvät roskikseen. Ei onneksi harmita yhtään, koska olivat muutenkin sen verran vähissä.




Lipastossani on vielä muutama lakka, jotka pitäisi käydä läpi. Päätin nyt kuitenkin hoitaa ne myöhemmin, koska uskon, että ne saavat kaikki lentää pois. Toki koristelulakat säästän, mikäli ne ovat vielä kunnossa ja pelastettavissa.

Noihin kahteen lakkalaatikkoni jäi tämän operaation jälkeen 111 lakkaa. Mukaan olen laskenut päällyslakat, cracklet ja Konad-lakat.


111 kuulostaa suurelta, mutta näyttää pieneltä :)

Näin syntyivät Marasen geelikynnet

Ajattelin tässä kirjoitella miten nuo omat geelikynteni syntyivät. Tapoja tehdä on monia, näin minä teen ja lopputulos ainakin miellyttää minua. Kynsien väsäämiseen meni noin neljä tuntia, oli kyllä hidasta hommaa, kun sai naputella pöytää aina sillä aikaa, kun käsi oli uv-valossa. Normaalistihan työstän toista kättä siinä samalla, kun teen kynsiä jollekin toiselle. En ottanut mitään vaihekuvia tällä kertaa, kun tein kynsiäni, mutta ensi kerralla toivottavasti muistan ottaa.




  • Puhdistetuille kevyesti viilalla karhennetuille kynsille levitin primerin ja annoin olla hetken uv-valossa.
  • Levitin kynsille ohuen kerroksen pohjageeliä ja pidin kaksi minuuttia uv-valossa.
  • Pohjageelin päälle levitin ohuen kerroksen rakennegeeliä. Laitoin siveltimellä kynnen kärkiosaan vinosti tummanharmaata glitteriä ja alemmas hopeaa ja tein rajasta liukuvan dotting toolilla. Pidin kynsiä kaksi minuuttia uv-valossa.
  • Toistin edellisen vaiheen, koska levitin glitteriä todella ohuesti ja vähän.
  • Laitoin kerroksen rakennegeeliä ja laitoin kynsille siveltimellä mustaa hieman isompaa glitteriä, mutta vain sinne tänne. Kovetin kynnet uv-valossa.
  • Levitin rakennegeeliä taas ohuelti ja laitoin geelin sekaan palaset tylliä (tai nail art verkkoa tai mitä ikinä onkaan). Leikkasin tietenkin palaset valmiiksi ennen kynsien tekoa. Painelin dotting toolilla palaset kunnolla geelin sekaan ja laitoin taas kahdeksi minuutiksi uv-valoon.
  • Taas kerros rakennegeeliä ja laitoin geelin sekaan dotting toolilla sinne tänne mustaa salmiakkihilettä. Kovetin taas tässä välissä.
  • Laitoin viimeisen kerroksen rakennegeeliä, kovetin ja putsasin kynsiltä tahman pois desinfiointiaineella.
  • Viilasin kynnen pinnan tasaiseksi ja kävin jokaisen kynnen läpi bufferilla. Parantelin myös kynnen muotoa tässä vaiheessa. Harjasin pölyt pois ja desinfioin. Levitin viimeistelygeeliä hieman paksumman kerroksen kuin aiempia geelejä ja annoin kynsien kovettua uv-valossa 3 minuuttia.
  • Putsasin tahman pois ja kävin vielä kynsien reunat läpi viilalla, levitin kynsinauhaöljyä ja käsirasvaa ja valmista tuli!

Tässä nämät kynnet sitten vielä kerran. Siskolleni suuri kiitos, kun jaksoi ottaa muutaman kuvan kynsistäni. :)





keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Liukuvaa liilaa

Violetin suuri ystävä halusi tietenkin söpöt vaaleanliilat glitterit kynsiinsä. Kaverillani on runsaasti aiempaa kokemusta geelikynsistä, joten uskallettiin laittaa tipeillä reilusti pituutta. Vaaleanliila glitter laitettiin vinosti ja liukuvasti ja lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, vaikka toki tuota liukuvaa glitteriä saa runsaasti harjoitella, kun muutamat sellaiset olen aiemmin vain tehnyt. :)








tiistai 8. toukokuuta 2012

Maranen ja ekat omat geelikynnet

Niinhän siinä kävii, että en malttanut olla geelaamatta omia kynsiäni. Tein geelaukset omiin kynsiini ilman pidennyksiä. Viilasin ensin kynteni lasiviilalla muotoon ja puhdistin kynnenaluset ja puhdistin kynsinauhat.




Kolmen ja puolen tunnin tuskan tuloksena tuli kivat kynnet, tykkään! Käytin kynsiin neljää erilaista glitteriä ja mustaa tylliä.











Nyt sitten kynsien lakkaukseen tulee valitettavasti taukoa. Saatte nyt ainakin kuukauden verran katsella vain rakennekynsiä, mutta lakkauksia tulee vielä myöhemmin tänä vuonna. :)

maanantai 7. toukokuuta 2012

Violettia glitteriä

Tein yhden kynsihuollon tänään ja koristeeksi valittiin tällä kertaa ranskalainen violetilla glitterillä. Näistä tuli kyllä ihanat, koska tuo violetti glitter on suosikkini. Sitähän löytyy omista varpaankynsistäni tällä hetkellä.






Olen miettinyt jo pitkään, että geelaisin omat kynteni. Viikon päästä minulla alkaa työssäoppiminen, joten arkisin ei ole aikaa kynsille oikeastaan yhtään. En jaksa lakata kynsiä joka ikinen päivä, joten geelin sekaan laitetut koristelut säästäisivät mahdollisesti aikaani ja hermojani arjen kiireessä. Sehän tietenkin tarkottaisi sitä, että en kirjoita blogia joka päivä, luultavasti ainoastaan viikonloppuisin, jos silloin jotai kynsitouhua tulee harrasteltua. Tokihan tämä olisi vain noin kuukauden mittainen ratkaisu. Samalla pystyisin näkemään paremmin, mitä parannettavaa minulla on tekemissäni geelikynsissä. :)

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Mattapinkkiä

Ostin aiemmin Golden Rosen violetin mattalakan ja tykkäsin siitä kovasti. Nyt hankin violetin kaveriksi minkäs muunkaan kuin pinkin! Tämäkin kuivuu yllättävän nopeasti ja tosiaan tämä kuivuu mattapintaiseksi. Hieman vaikea tätä on tasaisesti levittää. Laitoin kolme kerrosta lakkaa ja annoin jokaisen kerroksen kuivua kunnolla ennen seuraavan kerroksen levitystä.






Koristelut tein dotting toolilla ja mustalla kynsilakalla. Halusin mitää lakkauksen mattana, joten en laittanut päällyslakkaa. Saa nähdä kuinka nopeasti tämä kuluu kärjistä ilman päällyslakkaa.






Tänään piti huoltaa yhdet rakennekynnet, mutta se siirtyi huomiseen. En kuitenkaan pystynyt pitämään näppejäni erossa geeleistä, joten kokeilin taas koristeluja malliviuhkaan.





lauantai 5. toukokuuta 2012

Frosted Fuchsia

Frosted Fuchsia taisi olla ensimmäinen Wet n Wild lakkani ja se on ollut kovassa käytössä. Pullossa on enää reilusti alle puolet lakkaa jäljellä ja onhan tällä kokoa se 12,7 ml. Lakkasin tänään pitkästä aikaa taas sillä ja tarvitsisi hankkia kynsilakanohentajaa, oli meinaa sen verran paksuuntunut tuo lakka, että oli vaikea saada se nätisti kynsille.
 



Vaikka Frosted Fuchsia on nätti ilman koristelujakin, halusin taiteilla kynsille jotain koristelua. Tein Flormarin lakalla U24 liukuvärjäyksen kynsiin ensiksi ja totesin kynsien olevan vieläkin jotenkin tylsät. Päädyin leimaamaan Konadin laatasta m84 kukkakuviot kynsiin, jätin kuitenkin pikku- ja keskisormen ilman leimauksia. Leimausten seuraksi laitoin vielä strasseja.








Eilen illalla leivoin pitkästä aikaa! Toukokuun Pirkka Ruoka -lehdessä on Brita-kakkuun ohje ja päätin tehdä sitä. Siskoni tuli tänään päivällä kakkukahville, vaikka eipä tässä mitään syytä juhlaan ollut, mutta saa sitä joskus muulloinkin kakulla herkutella. ;) Tein pohjan lehden ohjeella, mutta siinä oli ohje johonkin raparperitäytteeseen, mutta jätin sen suosiolla väliin ja täytin oman kakkuni kermavaahdolla ja vadelmilla. Jätin myös mantelilastut päältä pois, koska en oikein välitä niistä. Oli kyllä herkkua.